Viime vuoden viimeisiä: Mad about the Boy sekä NW

Harmikseni en työkiireiden takia ehtinyt osallistua Blogistanian Globalia -äänestykseen, vaikka kerrankin olisi ollut luettuna uusia käännöskirjoja. (No, toisen luin alkuperäiskielellä, mutta käsittääkseni se ei olisi äänestykseen osallistumista estänyt, elleivät säännöt ole muuttuneet....) Nämä kirjat on myös hyvä saada nyt blogatuiksi, sillä ne on itse asiassa luettu jo viime vuoden puolella. Fieldingin taisin tosin viimeistellä tammikuun ensimmäisinä päivinä. Nyt on hyvä aloittaa uusi lukuvuosi puhtaalta pöydältä, vain kuukausi jäljessä aikataulusta. ;)

Fielding, Helen: Bridget Jones - Mad about the Boy

Otava 2013, 441 sivua

Suomennos Annika Eräpuro

(Bridget Jones - Mad about the Boy)

Täytyy tunnustaa, että koin ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia tästä kirjasta. Monen muun tapaan minäkin olen lukenut kaksi ensimmäistä Bridget Jones -kirjaa (tosin en ihan uutuuttaan, mutta yli kymmenen vuotta sitten kumminkin), sekä nähnyt elokuvat. Varsinkin ensimmäinen kirja ja ensimmäinen elokuva olivat lajissaan aivan huikean hyviä. Totta kai olin siis innoissani, kun Bridget teki paluun.

Mutta sitten seurasi pettymys... Bridget ja Mr. Darcy eivät saaneetkaan onnellista loppuaan. Itse olin odottanut, että Bridgetille ja Darcylle olisi tullut jokin väliaikainen väärinkäsitys, joka olisi aiheuttanut välien viilentymisen, mutta päättynyt kuitenkin lopussa johonkin überromanttiseen ja imelään sovintoon. Kauhukseni Darcy oli kuitenkin hoidettu pois kuvioista paljon radikaalimmin. "...and they lived happily ever after" on suosittu ratkaisu ja syystä. Joskus kaipaa idealismia ja aikuisten satuja.

Kirjassa Bridget on viisikymppinen kahden lapsen äiti, mutta kohellus jatkuu entiseen malliin. Muistan lukeneeni blogiarvioista pientä kritiikkiä siitä, että Bridget ei ole kypsynyt yhtään. Minua tämä ei häirinnyt - soheltaminen on iso osa Bridgetin hurmaavuutta. Kirja oli myös taitavasti kirjoitettu ja koukuttava, aina halusi lukea yhden luvun lisää.

Tavallaan siis viihdyin kirjan parissa todella hyvin, mutta ikävöin Mr. Darcya. Loppupuolen juonikuvio oli melkoisen ennalta-arvattava ja suorastaan nolottavan imelä. Suomennoksessa ärsytti Bridgetin tyttären Mabelin lässyttäminen, joka ei vaikuttanut kovin luontevalta. Toisaalta muutoin olin yllättynyt, että en oikeastaan missään vaiheessa harmitellut, että en lukenut kirjaa alkukielisenä. Kaiken kaikkiaan viihdyin Jonesyn seurassa edelleen, mutta silti pohdin, olisinko kumminkin pitänyt Bridgetin mieluummin 90-luvulla...

Bridget Jonesin paluusta on kirjoitettu myös ainankin seuraavissa blogeissa: Kirjava kammari, Nenä kirjassa sekä Kirjan viemää.

*******

Smith, Zadie: NW

Penguin Books 2012, 335 sivua

(Suomennettu nimellä Risteymiä, WSOY 2013)

Zadie Smith on yksi lempikirjailijoistani. Kauneudesta teki aikanaan suuren vaikutuksen, Nimikirjoitusmies taas oli ehkä pieni pettymys. Valkoiset hampaat minulla on edelleen lukematta, mitä itseni on vähän hankala uskoa. (Hmm, eli oikeastaan status "yksi lempikirjailijoistani" perustuu vain yhteen vaikutuksen tehneeseen kirjaan...) Joka tapauksessa NW oli luettava välittömästi, kun se postiluukusta kolahti.

Olen iloinen, että luin NW:n alkukielellään. Kirjassa on muutama keskushenkilö, joiden kautta tarinaa kerrotaan. Henkilöitä yhdistää sama asuinalue Lontoon NW-postinumeroalueella. Rakastan kirjoja, jotka sijoittuvat todellisiin paikkoihin ja joissa nuo tapahtumapaikat tehdään osaksi tarinaa. Rakastan myös Lontoota, joten tämä kirja sai minut jo puolelleen miljööllään. (Bridget Jones oli muuten myös paikoitellen ihanan englantilainen ja ihanan lontoolainen.)

En tiennyt kirjasta paljoa ennen lukemista ja olin hiukan yllättynyt sen rakenteesta. Kirja jakautuu neljään eri osaan kulloisenkin keskushenkilönsä mukaan. Zadie Smith on ihanan monipuolinen kirjailija. Eri osia lukiessa tuntui kuin olisi lukenut eri kirjoja, ja tarkoitan tätä myönteisessä mielessä. Hahmot olivat hyvin erilaisia keskenään, mutta tuntuivat kaikki aidoilta ja raikkailta. Tällaisessa sirpalemaisessa romaanissa on kuitenkin sellainen kääntöpuoli, että väistämättä kiintyy enemmän toisiin hahmoihin kuin toisiin. Itse olisin halunnut lukea lisää ensimmäisen osan keskushenkilöstä, mystisen hauraasta Leahista. Toisaalta ahmin kirjan kyllä tällaisenaankin. Kirja kuvaa oivaltavasti ja kauniisti muun muassa ulkopuolisuuden tunnetta, aikuistumista ja ystävyyttä. Samalla kuitenkin tuntuu lattealta antaa tälle vain muutamia avainsanoja, sillä minulle kirja oli aika paljon enemmän kuin vain aiheensa. Henkilöhahmojen luojana ja kuvaajana Smith on yksi taitavimpia, joita olen lukenut.

Harmittaa vietävästi, että en ehtinyt osallistua Blogistanian Globaliaan, sillä olisin halunnut päästä antamaan tälle kirjalle sen ansaitsemat kolme pistettä. Olin hiukan yllättynyt, että kirjaa ei löytynyt ääniä saaneiden kirjojen listasta ollenkaan. Harmittaa, jos tämä kirja ei ole löytänyt lukijoita.

Myös noora on lukenut kirjan alkukielisänä. Ilselän Minna on lukenut viime syksynä ilmestyneen käännöksen.