Tartt, Donna: The Secret History, Penguin Books 1992
Liki kuukauden hiljaiselon jälkeen koetan palata bloggauksen pariin. Tauko ei ole ollut tarkoituksellinen, jonkinlainen bloggausjumi ennemminkin.
Sain muistutuksen Donna Tarttin The Secret History -kirjasta jälleen keväällä tämän keskustelun muodossa. Kirja kuuluu niihin, jotka minun on ollut tarkoitus lukea iät ja ajat lähinnä siksi, että muutama ystävä, luottolukija, on sitä minulle kehunut. Keskustelun innoittamana päätin viimein tarttua tähän moderniin klassikkoon.
Parikymmentä vuotta sitten ilmestynyt The Secret History sijoittuu yliopistomaailmaan. Viisi nuorta opiskelee antiikin kreikkaa eksentrisen opettajansa Julianin johdolla. Kirjan päähahmo ja kertoja on Richard, kalifornialaispoika, joka toivoo opiskelusta pakotietä kohtalostaan isänsä bensa-aseman jatkajana. Richard, melko tavallinen poika, huomaa pian, että hänen opiskelutoverinsa eivät ole kiinnostuneet aivan tavanomaisista opiskelijabileistä ja muista ikäisilleen tavallisista touhuista. Pian Richard löytää itsensä keskeltä karmivia salaisuuksia.
Olin jokseenkin yllättynyt tämän kirjan löytymisestä 'D' niin kuin dekkari merkin alta kirjastosta. Kaikki nämä vuodet olen onnistunut välttämään kuulemasta käytännössä mitään muuta tämän kirjan juonesta, kuin että tämä sijoittuu Yhdysvaltoihin ja yliopistomaailmaan. Vielä kirjan lukemisen jälkeen olen hiukan epävarma tuosta dekkari-määritelmästä. Vaikka monien tapahtumien kautta kirjan voisi hyvinkin luokitella dekkariksi, koin kirjan kuitenkin olevan kieleltään enemmän kaunokirjallisuutta.
Minun oli melkoisen vaikea päästä vauhtiin kirjan lukemisessa. The Secret History on melko hidastempoinen, kirja käyttää paljon rivejä henkilöhahmojensa kuvailuun ja arkisten toimien kertomiseen. (Kuinkahan monta kertaa Richard yrittää soittaa jollekin, käy jonkun ovan takana todetakseen, että tämä ei ole kotona, käy nukkumaan tai herää....?) Itse asiassa harkitsin vakavasti kirjan jättämistä kesken, sillä ensimmäiseen kahteensataan sivuun kirjassa ei tapahtunut mitään merkittävää. Olen yleensä pitänyt noin sataa sivua itselläni rajana siihen, että kirjasta on saanut tarpeeksi kattavan kuvan, jotta osaa sanoa haluaako lukea loputkin. Mutta 'moderni klassikko' on kuitenkin sen verran painava määre, että halusin tietää mistä on kyse. Ja alussa kuitenkin oli, tylsyydestä huolimatta, jotain määrittelemätöntä imua.
Kun kirja sitten pääsi vauhtiin, onnistui tarina tekemään minuun vaikutuksen. En halua paljastaa enempää, sillä olen aika tiukka sen kanssa, että en spoilaa keneltäkään lukematonta kirjaa. Sen voin kuitenkin paljastaa, että henkilöt ja heidän valintansa pohdituttivat minua silloinkin kun en lukenut. Samalla kuitenkin olen sitä mieltä, että kirjasta olisi helposti voinut editoida ainakin kolmasosan pois. Monessa kohtaa pitkästyin. Sikäli kuitenkin ymmärrän kirjan klassikkostatuksen, että tarina ja hahmot jäävät kummittelemaan mieleen pitkäksi aikaa lukemisen jälkeenkin. Luulen, että suosittelisin tätä kirjaa ihmisille, jotka pitävät elokuvamaisesta kerronnasta ja hyvistä tarinoista.
Hieno kirja, minusta lopussa vähän meni liian hurjaksi :)
VastaaPoistaOnhan se loppu aika...niskakarvat nousivat pystyyn.
PoistaVoi miten mukavaa, että kirjoitit Donna Tarttin ihanasta esikoiskirjasta! Pidän siitä todella paljon, myös niistä 200 ensimmäisestä sivusta (enkä kyllä olisi editoimassa mitään poiskaan). :) Kirjan lukemisesta on tosin jo aikaa, mutta koska se löytyy omasta hyllystä, voisinpa melkein kaivaa sen uudestaan esille.
VastaaPoistaMinulla on vähän sellainen olo, että tämä on kirja, josta olisin tykännyt enemmän, jos olisin lukenut sen vaikka viisi-kymmenen vuotta sitten. Toisaalta ei tämä huono missään nimessä mielestäni ollut, liian jaaritteleva vain.:) Monelta olen kuullut, että tämä on yksi lempikirjoja ever, harmi ettei ihan niin täysillä minuun iskenyt kuitenkaan.
PoistaHeh, minä taas rakastan tässä kirjassa aivan erityisesti niitä ensimmäisiä pariasataa sivua. :D Mutta olenkin tylsän, tapahtumattoman kirjallisuuden suuri ystävä.
VastaaPoista:D Aika hauskaa miten päinvastoin voi näkemykset mennä! :D
PoistaMinulle tämä on ollut yksi suuri suosikki. Ja on edelleen. Mutta minä olenkin hitaamman kerronnan ja kuvailun ystävä. Nyt luen Anna Kareninaa ja vaikka toiset ehkä puutuvat sen äärellä (ja sanovat että siitä voisi karsia kevyesti sen 300 sivua), niin minä nautin joka lauseesta<3
VastaaPoistaAnna Kareninan olen nähnyt vain teatterin lavalla, vaikka suunnitelmissa on kyllä ollut lukea sekin. Lähtökohtaisesti minullakaan ei ole mitään hidasta kerrontaa vastaan, tässä mielestäni kerronta oli kuitenkin hidasta enemmän paikallaan junnaavan tarinan kuin esimerkiksi tunnelman luomisen takia. No mutta, kuten sanottu, alussa oli kyllä jotain hurmaavaa, en minä muuten tätä olisi jatkanut, vaikka tekikin mieli keskeyttää. Ja lopultahan tämä kyllä tempaisi mukaansa. :)
PoistaMä luin tän sillon Opistolla aikanaan, eli mitä siitä on - seitsemän (!!!) vuotta, ja sillon tämä iski kyllä ihan täysillä. Nyt tätä sun tekstiä lukiessani mietin, että onneksi luin silloin, koska jos lukisin nyt, mulla voisi olla sama tunne kuin sulla. Tosin (etenkin eliitti)yliopistoja kuvaavilla kirjoilla on jo lähtökohtaisesti paikka mun sydämmessäni.
VastaaPoista(Niin ja siis tunnustan etten ihan hirveästi enää muista tästä. Mutta hyvä se oli, muistan että koin isoja ahaa-elämyksiä kirjoittamisen suhteen tämän kanssa.)
Niin ja ihanaa että postasit jotain, mä taas jumittelen. Päivät harjottelussa niin illalla mä en tee muuta ku kato Mastercheffiä ja toivo, että jaksaisin ryhtyä laittaan ruokaa :D
Joo, valitsemalla yliopiston kirjansa miljööksi saa kyllä mutkin ainakin pienesti puolelleen.:)
PoistaMäkin vähän jumittelen, mutta ei kai se niin vakavaa ole... Mulla odottaa keittiössä tiskipino, mutta onhan se päivä huomennakin....