Bloggausjumin purkua Norwegian Woodilla

Murakami, Haruki: Norwegian Wood, Tammi, 2012 (Noruwei no mori, 1987)

Minulla on ollut liki kolmen viikon bloggaustauko. Voisin kuitata sen kiireellä, mutta ihan tarkalleen se ei pitäisi paikkaansa. Ei vain ole huvittanut. Silti olen lukenut melko entiseen malliin. Ei ole vain tuntunut, että olisi kauheasti sanottavaa luetuista kirjoista. Nähtäväksi jää, tulenko bloggaamaan tässä välissä luetuista.

Samaan aikaan "lomani" kanssa sattui varsin mainio kirjabloggareiden valearvioiden tempaus, jota seurailin sivusta. Hölmöä sinänsä, että en ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että kirjablogeja käytetään hyväksi kouluesitelmiin. Silly me. Tähän asti olin kuvitellut, että tekstini Salingerin Siepparista on ollut kirjoittamistani teksteistä suosituin ihan vain ansioidensa takia. ;)

Yritän nyt purkaa bloggausjumia Haruki Murakamin Norwegian Woodilla. Tänä vuonna suomeksi ilmestynyt kirja on saanut paljon tilaa blogeissa ja muutenkin tuntuu, että Murakami on bloggareiden suosiossa. Sitä paljon tästä kirjasta on kirjoitettu, että minunkin kiinnostukseni heräsi. Murakamin muusta tuotannosta en sitten osaa sanoa. Maaginen realismi, jota olen antanut itseni ymmärtää herran muiden kirjojen maailman ainakin sivuavan, ei välttämättä lähtökohtaisesti minua ihan hirveästi kiinnosta. Mutta katsotaan.

Norwegian Woodin maailma on nuorten. Melkein kaikki keskushenkilöt ovat parikymppisiä opiskelijoita 60-70-lukujen taitteen Japanissa. Torun paras ja ainoa ystävä Kizuki on tappanut itsensä seitsemäntoistavuotiaana. Toru ja Kizukin tyttöystävä Naoko hakevat turvaa ja lohtua toisistaan aikuistumiseen. Toisaalla on Midori, joka on impulsiivinen ja suora, herkän Naokon vastakohta. Toru löytää itsensä kahden erilaisen naisen ja maailman välistä, joista kumpikin vetää Torua puoleensa.

Lähtötilanteensa puolesta olisin voinut olettaa kirjan olevan melkoisen masentava. Sitä Norwegian Wood ei kuitenkaan ollut. Ei edes ahdistava. Traaginen ja kaunis olisivat luultavasti parhaimmat adjektiivit, jos yksittäisiä sellaisia haettaisiin. Traagisuus oli minulle tämän kirjan imuvoima. Halusin lukea aina vielä vähän eteenpäin, koska täytyi saada tietää miten rakkaille hahmoille käy. Samalla tiesin, että kaikki ei voi päättyä niin kuin olisin toivonut - "...and they lived happily ever after". Voin todella puhua "rakkaista hahmoista", sillä niin lähelle ne tuntuivat lukiessa tulevan.

Nuorisokuvauksena kirja on mainio. Olen melkein suruissani siitä, että huomaan lipuvani koko ajan kauemmas ehdottomuudesta, jota tämän kirjan hahmot edustavat. Kirjan aikakausi myös kiehtoo minua, mutta harmikseni mielestäni kirja ei ole mitenkään erityisesti sidottu aikaansa. Ellei vuosilukuja tiputeltaisi pitkin kirjaa, en olisi luultavasti osannut sijoittaa tapahtumia kovinkaan tarkasti. Ajoittaiset viittaukset popkulttuuriin toki luovat jotain kuvaa, mutta silti ne liittyvät minusta enemmän hahmojen luomiseen. Musiikkimaku tekee Naokon ja Torun elävimmiksi.

Kaiken kaikkiaan mielestäni kyseessä on kirja, joka jää mieleen pitkäksi aikaa, vaikka siihen ei välittömästi rakastuisikaan. Minulle on ollut hiukan vaikeaa aloittaa mitään kirjaa tämän jälkeen. En sitten tiedä johtuuko aloittamisen vaikeus iholle tulleesta lukukokemuksesta, vai vain ihan perinteisestä lukujumista.

Monissa blogeissa on kirjoitettu Norwegian Woodista. En halunnut lukea tekstejä kokonaan, ennen kuin olin kirjoittanut omani, mutta nyt täytyy sanoa, että onpa osuvia kirjoituksia. Esimerkiksi Liisa, peikkoneito, Katja, Minna ja Sara kirjoittavat kirjasta todella tunnistettavasti, vaikka ovatkin olleet montaa mieltä ja nostaneet hiukan eri asioita.