torstai 19. marraskuuta 2015

Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet

Moriarty, Liane: Mustat valkeat valheet
WSOY 2015, 447 sivua
Suomennos: Helene Bützow
(Big Little Lies, 2014)


Koitanpa purkaa bloggaamattomien pinoa tällä sattumalta lukuun osuneella kirjaston pikalainalöydöllä. Liane Moriartylta ilmestyi suomeksi viime vuonna Hyvä aviomies - teos johon muistan törmänneeni useastikin blogeissa ja muistelen tuota kehutunkin. Mustien valkeiden valheiden lähtiessä lukuun en kuitenkaan osannut yhdistää nimeä mihinkään, ja koska en siis ole itse mitään Moriartylta lukenut tätä ennen, ei minulla ollut erityisiä ennakko-odotuksia. Kansi lähinnä kiinnitti huomioni, ehkä kirjan nimikin kolkutteli jotain alitajunnan sopukkaa.

Kirja kertoo Pirriween koulun oppilaista ja heidän vanhemmistaan, erityisesti vanhemmistaan, ja vielä erityisemmin keskittyy kolmeen äitiin ja ystävykseen. On topakka ja räväkkä Madeline, jonka ensimmäisen tyttären isän uuden perheen lapsi aloittaa esikoulun samalla luokalla kuin Madelinen nuorimmainen. On Celeste, kaunis kaksosten äiti, joka on rikkaissa naimisissa ja jonka elämä päällepäin vaikuttaa kadehdittavalta. Ja sitten vielä Jane, koulun muita vanhempia selkeästi nuorempi yksinhuoltajaäiti, jonka Madeline ottaa siipiensä suojaan. Ai niin, ja sitten vielä se, että kirja on murhamysteeri, jossa asiaa lähdetään selvittämään viisi kuukautta ennen murhaa.

Kirjassa minut yllätti neljä asiaa: ensinnäkin, se osoittautui kevyemmäksi kuin pelkän kannen perusteella odotin (tosin huomaan nyt puhuvani hiukan ristiin itseni kanssa - sanoin alussa, että minulla ei ollut ennakko-odotuksia, mutta selkeästi kumminkin oli, koska ennakko-odotukseni vesittyivät jonkin verran). Tämähän saattaa olla hyvä tai huono asia, vähän riippuen siitä millaista luettavaa kulloisellakin hetkellä kaipaa. Minulle ehkä hetki ei ollut otollinen aivan näin kevyelle kirjalle, sillä huomasin kaipaavani vähän enemmän kuin Mustilta valkeilta valheilta sain. Toisaalta myönnän kyllä auliisti, että kirja on sujuvasti kirjoitettu ja oikein mukaansatempaava viimeistään noin puolivälin paikkeilta, jolloin itse pääsin mukaan juoneen.

Voi myös olla, että kirja ei ehkä aivan täysin tuntunut omalta siksi, että itselläni ei ole kokemusta koululais(t)en vanhemmuudesta, enkä oikein osannut kiinnostua tai samaistua stressinaiheista joita Täydellisen Vanhemman esittämisen velvollisuudet tuovat mukanaan. Toinen yllätyksenaiheeni liittyikin siihen, että kirjassa koululaisten vanhemmat osallistuvat lastensa koulunkäyntiin todella paljon. Siis ihan koko ajan. Ei riitä, että vanhemmat tuovat ja hakevat lapsensa kouluun ja koulusta, vaan kirjasta saa myös kuvan, että kaikenmaailman hyväntekeväisyystilaisuuksia ja vanhempainkokouksia on aivan harva se päivä. Kirjassa vanhemmilla on myös opetusvelvollisuuksiin verrattavia tehtäviä lastensa koulussa. Tai mitenkä muuten voi tulkita sen, että vanhemmat teettävät koulussa lukuharjoituksia lapsille - siis muillekin kuin omilleen? Niin, ja jotta tässä ei olisi tarpeeksi, luonnollisesti vanhemmat myös viettävät vapaa-aikansa keskenään. Tämä tuntui omituiselta, mutta en toki tiedä onko tämä todellisuutta vastaavaa missään australialaisissa kouluissa. Kaiken kaikkiaan Pirriween koulusta muodostuu kuva kenties jollain tapaa keskimääräistä "hienompana" kouluna, kenties vanhempien osallistaminen selittyy sillä?

Kolmas yllättyksen aihe oli kuinka konservatiiviseksi yhteisöksi Pirriween koulun vanhemmat kuvataan. Ihanko oikeasti nuori yksinhuoltajaäiti edelleen 2010-luvulla voi olla puheenaihe? Tämä tuntui tavallaan kamalan epäuskottavalta, mutta toisaalta voi olla, että en itse vain ole ollut kosketuksissa sellaisiin yhteisöihin, joita tämä kirja kuvaa, enkä siksi oikein osaa ymmärtää näiden maailmankuvia.

Neljäs minut yllättänyt asia on oikeastaan melkoinen trivialiteetti, mutta siis myönnän tällaisen aukon yleissivistyksessä, että en ole tajunnut että Australiassa kouluvuosi menee ikäänkuin päinvastoin kuin vaikkapa Euroopassa. Siis että kesäloma on jouluna. Tunnustan että minussa aiheutti hämmennystä suorastaan nolostuttavan pitkään, että kouluvuosi alkoi joitain viikkoja joulun jälkeen. Tämähän on ihan loogista, kun vuodenajat menevät päinvastoin kuin tällä pallon puoliskolla, mutta jotenkin en osannut yhdistää näitä kahta asiaa ja sitten kummastelin aikakäsityksiä ja kaikenlaista ennen kuin tajusin mistä on kyse.

Kaiken kaikkiaan kirja on mielestäni kuitenkin oikein mukava ja jopa suositeltava, ei vain välttämättä juuri minulle suunnattu. Kenties kouluikäisten lasten äiteihin tämä kolahtaisi jo paljon kovemmin.

Kirjaa on luettu ainakin blogeissa Hurja Hassu LukijaKasoittain kirjoja, Rakkaudesta kirjoihinHemulin kirjahylly sekä Kirjakaapin kummitus. Olen lukenut vasta yleissilmäyksellä arviot, mutta äkkiseltään vaikuttaisi, että valtaosassa tästä kirjasta on tykätty hiukan enemmän kuin minä tykkäsin, mutta palaan lukemaan tekstejä tarkemmin.

6 kommenttia:

  1. Minä puolestani odotin kannen perusteella hyvinkin keveää hömppää, mutta yllätyin, kun sujuvan tekstin alta löytyi vakavaa asiaa esimerkiksi väkivallasta. Minä koin kyllä olevani myös sopivaa kohderyhmää, joten ehkä sekin vaikutti myönteiseen kokemukseeni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, siis väkivaltateemahan oli selkeästi mietitty tosi tarkkaan ja osuvasti kirjoitettu. Ehkä turhan kevyeltä tuntui koulumaailman puoli - osa äideistä tuntui hiukan epäuskottavan stepfordin vaimolaisilta. Toisaalta kun itselläni tosiaan ei koulusta vanhempana ole kokemusta, niin mistäpä minä tiedän vaikka moista menoa jossain harrastettaisiinkin... (Toivottavasti ei.)

      Poista
  2. Minä en ehkä aiheen puolesta romaanin kohderyhmää ole, mutta koin tämän syvällisempänä ja rankempana kuin pelkkä viihderomaani-nimitys antaa ymmärtää. Meitä lukijoita on moneen lähtöön :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en itse asiassa tiennyt, että tämä on luokiteltu viihderomaaniksi. Tarkemmin kun ajattelen, niin saattaa olla, että en lukenut kunnolla edes takakansitekstiä. Ja saattaa olla, että tämä olisi jonain toisena hetkenä kolahtanut minuun kovemminkin. Ei tämä tosiaan minusta siis huono ollut ollenkaan, mutta en nyt täysin syttynytkään tällä kertaa.

      Poista
  3. En ole kohderyhmää, mutta ostin kirjan. Luin viime vuonna Moriarty kirjan ja pidin. Pelkäsin, että se olisi liian lälly, mutta pidin siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, kommenttisi on mennyt minulta ohi. Minuakin kiinnostaisi lukea vielä lisää Moriartya, vetävä kirjoitustyyli hänellä kyllä on.

      Poista