Alkuvuoden löytö

Masters, Ben: Noughties, 2012

Tämä kirja jäi melkein lukematta. Kirjaston raja lainan uusintakerroille tuli vastaan, enkä ollut aivan varma olinko oikeastaan kiinnostunut lukemaan parikymppisen miehenalun pubitoilailuista. Takakannesta nimittäin sain kuvan, että juuri tästä kirjassa on kyse. Onneksi mielikuvani oli väärä. Kyllä, kirja sijoittuu yhden ainoan nestepitoisen illan ja yön ympärille. Kyseisenä iltana Eliot suuntaa kavereineen pubiin tarkoituksenaan juhlistaa valmistumista, yliopistoelämän loppua. Eliot on viettänyt kolme viime vuotta Oxfordissa opiskellen kirjallisuutta. Kolmessa vuodessa on ehtinyt sattua ja tapahtua, ja lopulta kaikki kulminoituu viimeiseen iltaan, jolloin on viimeistään aika saada tehtyä jonkinlainen tilinpäätös riitoihin ja rakkauksiin.

Rakkaushuolien lisäksi päähenkilö painiskelee jokaiselle nuorelle aikuiselle tutun kysymyksen kanssa: mitä tekisi loppuelämällään? Kirjallisuuden opinnot ovat antaneet paljon, mutta mitä noilla opinnoilla sitten oikein tekisi. Paikoittain Eliot tuntuu elitistiltä heitellessään korkealentoisia kirjallisuusviittauksia, mutta toisaalta Masters on tehnyt hahmosta ja tämän tilanteesta moniulotteisemman - Eliot ei ole snobi, mutta hän vain yksinkertaisesti tuntee kirjallisuuden ja elää sen maailmassa. On hienoa olla hyvä asiassa, jota rakastaa. Kirjallisuus ei kenties ole vetävin juttu meidän aikanamme, mutta Eliotia tuntuu myös vaivaavan, että hän ei tiedä, mikä tuo vetävin "juttu" voisi olla. Kenties Eliot on nostalgikko, joka ei pysty sopeutumaan ajatukseen, että vuosikymmeniä määrittävät asiat nähdään vasta myöhemmin.

Kirjan lukemisesta on jo joitain viikkoja, enkä enää ihan osaa sanoa, mikä oli se jokin, mikä sai minut ihastumaan tähän. Oloni oli joka tapauksessa kirjan sulkemisen jälkeen jotenkin haikea. Ehkä haikeus johtui kirjan sijoittumisesta Eliotin valmistumiseen. Viimeiset bileet ystävien kanssa ja tieto siitä, että asiat eivät tule enää koskaan tuntumaan aivan samalta, vaikka samoja ihmisiä näkisi uudelleen. Nuoruuden ja opiskelun näennäinen huolettomuus sai minut sulamaan ja huokaamaan. Masters on mielestäni onnistunut hienosti tiivistämään ajatuksen nuoruuden ainutkertaisuudesta, ylipäätään elämän ainutkertaisuudesta. Sen lisäksi, että kirjassa on ajatusta, se on myös aivan erinomaisen hyvä lukuromaani, jonka parissa viihtyisi pidempään kuin viimeiselle sivulle.

En tiedä, tullaanko tätä kirjaa suomentamaan. Lukiessa pohdin, että kirja olisi ainakin haastava suomennettava, sillä brittiläiseen kulttuuriin viittaavia kohtia on paljon. Suomennettiin tai ei, minä jään innolla odottamaan, mitä Ben Masters kirjoittaa seuraavaksi. Noughties on kaksvitosen Mastersin esikoinen.