Makeannälkä

 Ian McEwan: Makeannälkä. (Alkuteos Sweet Tooth 2012.) Suom. Juhani Lindholm. Otava 2013.

Joskus aikana ennen kuin keksin kirjablogien olemassaolon, harmittelin sitä, ettei kukaan muu ollut keksinyt Ian McEwanin (tai esimerkiksi Joel Haahtelan tai Haruki Murakamin) olemassaoloa ja ihanuutta. Oli hienoa tajuta, että kyllä, moni muukin on heidän kirjoihinsa ihastunut, ei vain minä (ja kahden ensin mainitun kanssa äitini). Niinpä McEwanin Makeannälän kanssa kävi vähän hassusti: aloitin sen viime keväänä, mutta en päässyt kirjassa puoleenkaan väliin, kun se jäi kesken. Keskenjäämisellä ei varsinaisesti ollut mitään tekemistä kirjan hyvyyden tai huonouden kanssa (pidin siitä), vaan viime tippaan jätettyjen opiskelujen kanssa. Deadlinet painoivat päälle, romaanien lukeminen oli pakko laittaa sivuun. Niinpä Makeannälkäkin joutui odottamaan parempaa aikaa melko pitkään.

Sen verran kauan lukemisen aloittamisesta oli nyt vierähtänyt, että aloitin tarinan ihan alusta. Serena Frome on nuori, kodin ulkopuolisen maailman vasta löytänyt nainen 70-luvun alussa. Hän on nokkela ja kaunis, ja kesäinen salasuhde professoriin muuttaa hänen elämänsä pysyvästi. Serena päätyy töihin Britannian salaiseen palveluun, ja saa lopulta tehtävän, jossa lupaaville nuorille kirjoittajille tarjotaan apurahaa, jota kulissien takana maksaa valtio. Serena ei kuitenkaan saa pidettyä työtä ja muuta elämää erillään, mistä aiheutuu melkoisesti ongelmia sekä työ- että rakkauselämässä.

Alkuun minun oli vaikea suhtautua Serenaan: tavallaan kyllä pidin hänestä, mutta tapa millä kertoja nostaa esiin hänen nuoruuden tietämättömyyttään ja jopa typeryyttään, toimi pitkään etäännyttävänä tekijänä. Useimmiten haluan pitää lukemistani henkilöistä, ja alkuun Serenasta oli vaikea pitää. Tarina kuitenkin vei mukanaan aika pian, ja Serenan sotkeutuminen salaiseen palveluun sai minut jännittämään kaikkien hahmojen puolesta.

Ei tämä kaikkein paras lukemani McEwan ollut, mutta viihdyin tämän parissa huomattavasti paremmin kuin vaikkapa Poltteen. Lopun mcewanmainen käänne kyllä jätti ajattelemaan, ja sai tietenkin näkemään koko tarinan uudesta näkökulmasta. Lukijan oman tulkinnan varaan jää, mitä tapahtui tarinan jälkeen - oliko loppu onnellinen vai ei. Ikuisena optimistina minä valitsin tietenkin sen onnellisen tulkinnan.

Puhuin kirjasta eilen lyhyesti myös äitini kanssa, joka totesi, että kirja oli lopulta hyvä, kun pääsi loppuun ja luki tämän viimeisen käänteen. Mutta että olisi kiva, jos kirja tuntuisi alusta asti hyvältä, ei vain viimeisen luvun jälkeen. Olen samaa mieltä: välillä McEwan jättää liikaa viimeisen luvun, viimeisen käänteen varaan.

Taisteluni. Neljäs kirja

Knausgård, Karl Ove: Taisteluni. Neljäs kirja
Like 2014, 534 sivua
Suomennos: Katriina Huttunen
(Min kamp. Fjerde bok)

Hitusen yllättäen löysin jo joulukuussa kirjastosta Taisteluni-sarjan neljännen osan. Ajattelin, että varaamisellakin joutuisin odottelemaan kirjan näppeihini saamista iät kaudet. Ehkä sitten sarja ei olekaan niin supersuosittu kuin luulin, tai sitten minulla oli vain tuuria ja satuin kirjastoon täydellisellä ajoituksella vain minuutteja sen jälkeen, kun edellinen lainaaja oli kirjan palauttanut.

Kuva: Like

Knausgårdin kirjoittelu on jokseenkin koukuttavaa. Minä olen melko huono lukemaan kirjasarjoja. Useita olen aloittanut, mutta loppuun asti en ole tainnut saattaa vielä mitään aikuisiällä. Pottereistakin jäi roikkumaan se viimeinen osa. Toivottavasti minulla on muuten parempi suorituskyky Simone de Beauvoirin muistelmasarjan suhteen, jonka uhosin lukevani kokonaisuudessaan tänä vuonna. No, jospa nämä muistelmat sitten ovat minun juttuni? Knausgårdin muistelot ainakin uppoavat.

Neljäs kirja keskittyy Karl Oven myöhäiseen teini-ikään ja erityisesti vuoteen, jonka hän viettää Pohjois-Norjassa, Håfjordin kylässä sijaisopettajana. Karl Oven vanhemmat ovat eronneet, isä on perustamassa uutta perhettä sekä perustavanlaatuista alkoholiongelmaa. Opettaminen on Karl Ovelle vain välipysäkki matkalla menestyskirjailijaksi, mutta eniten rivejä taidetaan käyttää taisteluun poikuudesta pääsemisestä.

Minulle oli järjetön helpotus päästä eroon Karl Oven isän ahdistavasta läsnäolosta Karl Oven muuttaessa omilleen. Toisaalta vaikean isäsuhteen pohdinta on läpi kirjasarjan ollut kantava ja kiinnostava teema. Niin tässäkin kirjassa. Tosin kiinnostavaa on myös suhde veljeen ja äitiin ja isovanhempiin. Sen sijaan Håfjord, niin eksoottinen kuin se tapahtumapaikkana onkin, latisti intoani tätä kirjaa kohtaa himpun verran. Olin aina hiukan pettynyt, kun Karl Ove palasi lomiltaan pikkukylään. Opetus- ja kirjoitusrutiineista lukeminen oli yllättävän vähän kiehtovaa.

Tiedostin jo kolmososassa esineellistävän kielen, jolla tytöistä ja naisista puhuttiin. Arkielämässä olen hiukan allerginen sellaiselle puheelle, mutta Kolmannessa kirjassa puhetapa tuntui ilahduttavan rehelliseltä tavalta kuvata teinipojan ajatusmaailmaa. Neljännessä kirjassa kieli on edelleen perusteltua, mutta silti täytyy myöntää, että jossain vaiheessa aloin hiukan kyllästyä siihen, kuinka jokainen ei-sukua oleva nainen arvioidaan lähinnä haluttavuuden kautta. Rehellistä ehkä, mutta hiukan puuduttavaa.

Neljäs kirja jäi minulle pikkaisen sellaiseksi välikirjaksi kiinnostavuudessaan. Keväällä ilmestyvässä vitososassa ymmärtääkseni keskitytään jo ensimmäisen romaanin kirjoittamiseen ja kirjoittajakouluun Bergenissä ja sen sellaiseen, mikä taas kuulostaa todella lupaavalta. Toisaalta vaikka Neljäs osa ei suosikikseni sarjasta noussutkaan, täytyy reiluuden nimissä muistaa myös mainita, että koska kyseessä on oikeasti nerokas kirjasarja, oli tämäkin osa reilusti keskivertoa parempi lukukokemus.

Neljäntienristeys

Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys. Wsoy 2014. 

Tommi Kinnusen Neljäntienristeys oli ensimmäinen kirja, jonka tänä vuonna luin. Minulla on kuitenkin jo nyt vahva tunne siitä, että se tulee olemaan yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista. Pitkin viime vuotta olin laittanut merkille, että tällaisesta kirjasta puhutaan aika paljon. Jotenkin vain mielessäni järjestin sen sellaiseen ”ei minua kiinnostavaa suomalaista kirjallisuutta” -laatikkoon, ja lopulta ostin kirjan itselleni vähän vahingossa.

Onneksi ostin. Ensimmäisen kahdenkymmenen sivun jälkeen tiesin, että tämä on hyvä kirja. Että tämä on epätavallisen hyvä kirja. Yhden suvun tarina 1800-luvun lopusta melkein nykypäivään saakka. Maria, kätilöksi pohjoiseen tullut selviytyjä, hänen avioton tyttärensä Lahja, joka haluaa enemmän kuin äidillään oli ja hänen miehensä Onni, joka ei sitä pysty hänelle antamaan. Viimeisenä Lahjan miniä Kaarina, jonka on yritettävä selvitä perheessä, jossa mistään ei ole koskaan puhuttu eikä puhuta edelleenkään.

Kirjassa, näissä sukupolvissa, on niin paljon tarinaa ja niin paljon kerrottavaa (ja myös niissä ajoissa, joita nämä ihmiset elävät), että on kunnioitettavaa, että kaikesta tästä on kasattu vain yksi tarina, sujuva kokonaisuus. Kun olin lukenut Marian ensimmäisen luvun, mietin, että pelkästään tästä henkilöstä, pelkästään tämän henkilön kätilönuran alusta 1800- ja 1900-luvun vaihteessa olisi kirjoittanut vaikka kuinka pitkän romaanin. Mutta kertoja menee eteenpäin, kertoo vuorollaan ensin Marian näkemyksen tarinasta, sitten Lahjan ja Kaarinan. Onni jää mystiseksi henkilöksi: lasten silmissä hän on paras isä mitä kuvitella voi, Lahja taas ei saa häneltä sitä, mitä eniten kaipaa: rakkautta, lämpöä ja läheisyyttä.

Vasta kirjan lopussa Onni saa puheenvuoron. Tarinan mittaan hänestä on paljastettu vähän, sopivasti kerrallaan: niin, etten saanut ihan otetta, mikä hänen synkkä salaisuutensa on. Mutta kun salaisuus sitten tuli ilmi, en voinut olla ajattelematta, että niin tietenkin, tietenkin tästä on kyse. Tavallaan paljastus oli itsestään selvä, koska se oli pohjustettu niin hyvin.

Mietin, kuka tarinassa oli lempihenkilöni, ja luulen että Maria. Hän oli oman tiensä kulkija, kasvatti aviottoman lapsen aikana, jolloin sitä ei katsottu hyvällä. Komensi vaimojaan raskaaksi vuosi toisensa jälkeen tehtailevia miehiä hellittämään tahtia. Piti päänsä, mutta samalla oli ymmärtävä ja jopa lempeä.

Tämä kirja herätti paljon ajatuksia. Varsinkin siitä, miten onnellinen saa olla eläessään tässä päivässä, miten paljon sen eteen on jo tehty, että naisella on oikeus omaan kehoonsa ja elämään, että jokaisella on oikeus rakastaa ketä tahtoo.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille.  

Mitä vuosi 2015 tuo tullessaan?

Hyviä lukukokemuksia, toivottavasti. Kiinnostusta luetusta kirjoittamiseen ja luetun pohtimiseen. Huomaan, miten paljon paremmin muistan ne kirjat, joista olen jaksanut tänne blogin puolelle kirjoittaa. Lukukokemustaan on joutunut, jos ei nyt aina analysoimaan niin vähintäänkin hieman pohtimaan. Muuten minun tulee edelleenkin kovin helposti vain siirryttyä seuraavaan kirjaan, ahmaistua seuraava tarina ilman, että pysähdyn välissä lainkaan miettimään, muistelemaan.

Joten vaikka aionkin olla armollinen itselleni lukemisen ja siitä kirjoittamisen suhteen, pyrin ihan oikeasti siihen, että kirjoittaisin lukemastani useammin. Edes lyhyesti, muutamalla lauseella, jättäisin jonkinlaisen muistijäljen itselleni siitä, mitä on tullut luettua.

Mainitsin tuossa viime vuotta käsittelevässä koonnissani, että aion myös tänä vuonna tavoitella vähintään yhden runokokoelman lukemista. Tarkennan tavoitetta hieman: teen sen ennen juhannusta. Onpahan ainakin aikaa korjausliikkeeseen, jos näyttää siltä, etten kevään puolella tähän tavoitteeseen pääse. Tänä vuonna haluaisin lukea myös sarjakuvia. Tämän asian kanssa aion ehkä vierailla pikkusiskon kirjahyllyllä: itsekin hänen hienoa valikoimaansa täydensin juuri joululahjan muodossa. Otan suosituksia vastaan näissä kummassakin itselleni oudossa genressä!

Lisäksi toinen tavoite, jota olen jo monta vuotta yrittänyt, on luetun tietokirjallisuuden kirjaaminen ylös. Opinnot alkavat olla ohi, joten jatkossa se tietokirjallisuuskin on ihan itse valittua - tähän saakka kun on aina tuntunut niin hassulta kirjoitella listalle koulukirjojen nimiä. Jonkin verran kun sitä ihan itse valittua tietokirjallisuuttakin tulee luettua.

Sonja tiivisti aika hyvin omiakin lukutavoitteita omassa tekstissään. "Kotimaista, maailmankirjallisuutta ja klassikoita" nyt vaan on aika hyvä tavoite. Muutamia hieman yksilöidympiä tavoitteitakin minulla on:

Täällä Pohjantähden alla osat 2 ja 3. Ensimmäisen osan luin toissa vuonna ja pidin siitä kovasti. Trilogian loppuun saattaminen on kuitenkin jäänyt, tänä vuonna haluaisin lukea sen loppuun.

Kotimainen nykykirjallisuus. Haluaisin lukea lisää ja enemmän uutta suomalaista kirjallisuutta. Kehuttuihin kotimaisiin tarttuminen yleensä kannattaa, mutta jotenkin se tuntuu olevan hirveän vaikeaa. Ensi vuonna haluaisin lukea ainakin Aki Ollikaisen Nälkävuoden ja Inka Nousiaisen Kirkkaat päivät ja ilta.

Maailmankirjallisuus: Vuonna 2014 en eksynyt länsimaiden ulkopuolelle, vuonna 2013 lukemani kirjallisuus oli joko suomalaista, amerikkalaista tai brittiläistä. Haluan todellakin laajentaa maailmankuvaani kirjallisuudenkin puolella! Ensinnäkin ihan jo Euroopan sisältä haluaisin tutustua enemmän itäisen Euroopan kirjallisuuteen. Balkanin alue, Unkari ja Romania kiinnostavat erityisesti. Haruki Murakami on vanha tuttu, ja häneltä on muutama suomennettu romaani lukematta - hänen seurassaa aion siis matkata Japania kohti. Aasialaista ja afrikkalaista kirjallisuutta on tullut luettua ihan hirveän vähän, enkä voi kyllä kauheasti kehuskella etelä-amerikkalaisen kirjallisuuden tuntemuksellakaan.

Klassikoista haluaisin vihdoin lukea Anna Kareninan, joka on odotellut hyllyssä jo useamman vuoden. Pohjantähden alla laskettaneen myös tähän klassikkokategoriaan. Sen verran tiiliskiviä nuo mainitut ovat, etten taida tähän muuta listata...

Sitten on tietenkin vielä sellainen osuus kuin oman hyllyn kirjat. En kuvittele lukevani ensi vuonna niitä kaikkia lukemattomia, mutta koska hyllyyn on kertynyt kasa sellaisia, joiden lukemista odotan kovasti, tuntuu vähän tyhmältä lykätä lukemista aina eteenpäin kirjastonkirjojen takia. Eli siis aion välillä keskittyä ihan vain jo hyllystä löytyviin kirjoihin. Erityisesti seuraavat kiinnostavat ja innostavat: Monika Fagerholmin Lola ylösalaisin,  Jo Bakerin Longbournin talossa, Linn Ullmannin Aarteemme kallis, Ian McEwanin Makeannälkä, Ali Smithin Oli kerran kello nolla, Riikka Pulkkisen Vieras, Olga Tokarczukin Vaeltajat... Noin niin kuin alkuun. 

Haasteisiin osallistun, jos siltä alkaa tuntua. Mutta täytyy tunnustaa, että niiden kanssa en koskaan ole ollut kovin hyvä, aina olen päätynyt lukemaan jotain ihan muuta. 

Eiköhän tässä ole taas tarpeeksi suunnitelmia yhdelle (ja ehkä useammallekin vuodelle)? Muutetaan niitä, jos alkaa siltä tuntua.

Luettu vuosi 2014

Sonja jo ehti oman koontinsa ja tulevaisuudensuunnitelmansa laatia, minäkin kasailen nyt oman näkemykseni viime vuoden lukemisista. Täytyy kyllä myöntää, että vähän hirvittää: Niin vähän on tullut luettua ja vielä vähemmän kirjoitettua lukemastaan. Tänä vuonna luin 34 kaunokirjallista teosta. Melkein 20 vähemmän kuin viime vuonna, jolloin silloinkin tuntui että onpa tullut luettua vähän. Tämän vuoden suurin lukemiseen vaikuttaja on ollut gradu, joka vihdoinkin jouluaatonaattona tuli painosta! En voi suositella kenellekään tällaista venytettyä prosessia, jossa kahden ja puolen vuoden aikana tehdään töitä ehkä puolentoista kuukauden edestä ja stressataan ja ahdistutaan loppuaika.

Kirjoista 5 on miehen kirjoittamia, 29 naisen. Tässä näkyy aika selkeä jako. En kuitenkaan ainakaan tietoisesti valikoi nimenomaan naisten kirjoittamia kirjoja, niitä vain näyttää päätyneen luettaviksi huomattavasti enemmän. 

Lukemistanin kirjoita ainoastaan kuusi oli kotimaisia. Tämä on aikamoinen notkahdus kahteen edelliseen vuoteen, mutta täytyy todeta, että noina vuosina myös opiskelin kotimaista kirjallisuutta. Sitä tuli silloin siis luettua ihan jo pakon vuoksikin. Yhdysvalloista kotoisin oleva kirjallisuus edustaa lukulistallani todella vahvasti, lisäksi on tullut luettua brittiläistä ja saksalaista kirjallisuutta sekä yksi italialainenkin teos. Aika perinteisillä linjoilla siis mennään, tänä vuonna koetan kyllä laajentaa maailmaani näissä luetuissa teoksissakin!

Kaikki lukemani kaunokirjallisuus on ollut romaaneja, ja kahta omasta hyllystä löytyvää lukuunottamatta kaikki kirjat ovat olleet kirjastosta lainattuja. Viitannee siihen, että omassakin hyllyssä olisi työsarkaa, koska kirjoja on kuitenkin tullut ostettua ja saatua enemmän kuin nuo kaksi...

Vilkuilin luettujen kirjojen listaa ja mietiskelin, mitkä mahtoivat olla viime vuoden parhaat kirjat. Veera Niemisen Avioliittosimulaattori viihdytti urakalla. Siiri Enorannan Nokkosvallankumous oli lumoava. Parhaiten mieleen viime vuodelta jäi kuitenkin Maria Turtschaninoff: Heti alkuvuodesta luin Anachén, vuoden viimeiseksi luetuksi taas jäi Maresi. Uskomattoman hienoja kertomuksia kumpikin, suosittelen ihan kaikille! Kirjailijalta on vielä lukematta Arra, jonka jo ehdinkin tilata yhdestä kirja-alesta. Pääsen siis nauttimaan vielä yhdestä hienosta tarinasta kohtapuoliin! 

Viime vuonna asetin itselleni muutamia tavotteita. Suunnittelin lukevani vähintään yhden runokokoelman ja kirjaavani ylös kaiken lukemani tietokirjallisuuden. No, kumpikaan näistä suunnitelmista ei toteutunut, mutta ilmeisen luottavaisena kehitysmahdollisuuksiini otan samat tavoitteet tälle vuodelle! 

Paras asia, mitä viime vuonna olen ylös kirjannut, taitaa olla armeliaisuus tämän lukemisen suhteen. Että ei tarvitse hermostua, jos tulee luettua vähän tai jos ei jaksa kirjoittaa lukemastaan. Että on ok innostua välillä kaikesta muusta (ja vaihdellen käyttää kaiken aikansa kutomiseen, Walking Deadin pelaamiseen tai talojen etsimiseen). Yritän pitää kiinni tästä ajatuksesta myös tänä vuonna, mutta teen vielä vähän tarkempiakin suunnitelmia tälle vuodelle.

Itsensä haastamista ja lukusuunnitelmia

Tälle vuodelle olen ehtinyt ilmottautua mukaan jo yhteen haasteeseen, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogin Maalaismaisemia-haasteeseen. Lisäksi haastan itseni (jälleen kerran ties monettako vuotta peräjälkeen) lukemaan lisää kotimaista kirjallisuutta. Näiden tavoitteiden päälle haluan lisätä lukemistooni enemmän maailmankirjallisuutta, klassikoita sekä yhden tietyn kirjasarjan. "Lisää kotimaista, maailmankirjallisuutta ja klassikoita" kuulostaa omiinkin korviini ympäripyöreältä ikuisuustavoitteelta, mutta kun nämä nyt sattuvat olemaan lukusuunnitelmissani, niin turha niitä sen kummemmin ruveta puolustelemaan.

Olen tainnut mainita ennenkin, mutta suhteeni kotimaiseen kirjallisuuteen on aika heikko. Kahden viime vuoden aikana taisin lukea yhteensä viisi kotimaista teosta, mikä on millä tahansa mittarilla katseltuna ihan todella vähän. Kotimaisten klassikoiden tuntemukseni on tasolla "muumit on hyviä ja Seitsemän veljestä näin teatterissa". Olen lukenut _jonkin verran_ suomalaista nykykirjallisuutta, ja totta puhuen en kovin menestyksekkäästi. Jääkööt tietyt teokset armollisesti mainitsematta nimeltä, mutta ovat antaneet minulle sellaisen (epäreilun ja ennakkoluuloisen) kuvan nykypäivän kotimaisesta, joka voitaisiin tiivistää sanoihin: synkyys, känni, kuolema ja ahdistus. Ennen kuin kukaan tästä ehtii suuttua ja valistaa, että kotimainen nykykirjallisuus on paljon muutakin, niin korostettakoon vielä, että tiedän tämän kyllä, puhun lähinnä siitä kuvasta, mikä tiettyjen kirjojen ja kirjailijoiden jäljiltä minulle on jäänyt, en väitä että oma käsitykseni olisi totuus. Myönteisempiä tuntemuksia ovat herättäneet muun muassa sellaiset kirjailijat kuin Monika Fagerholm, Pirkko Saisio, Sinikka Nopola, Olli Jalonen ja Alexandra Salmela. Mutta jotenkin vain on niin, että useammin tulee tartuttua anglo-amerikkalaiseen tahi ranskalaiseen kirjallisuuteen, pysyteltyä omalla mukavuusalueella. Joskus menneinä vuosina olen asettanut itselleni selkeitä tavoitteita tyyliin "tänä vuonna luen niin ja niin monta kotimaista teosta". Aina olen epäonnistunut. Siispä päätän tänä vuonna lukea enemmän kotimaisia kuin viime vuonna, eli olen onnistunut haasteessani jo neljällä kirjalla. Matalan kynnyksen haastamiset ovat mieleeni.

"Enemmän klassikoita". En tiedä tarvitseeko tätä sen enempää avata, muuta kuin että vaikka pidän itseäni paljon lukevana, niin paljon on klassikoita myös lukematta. Ja sitten ärsyttää, kun joku joka on lukenut elämässään ehkä viisi kirjaa tulee pätemään minulle sillä perusteella, että en ole lukenut George Orwellia, se kun kuuluu yleissivistykseen. No niinhän se taitaa kuulua. Korjataan tilanne.

Maailmankirjallisuus. Tästä en osaa vielä sanoa muuta kuin että muutamia kirjoja minulla on jo mielessä, itse asiassa kätevästi myös jonkinasteisia klassikoita, mutta toiveena olisi, että saisin avattua ovia ainakin Latinalaisen Amerikan sekä Aasian suuntaan. Katsotaan.

No sitten se yksi kirjasarja... Keräsin toissa vuonna koko lempikirjailijani Simone de Beauvoirin muistelmasarjan omakseni. Muistelmat käsittävät seitsemän osaa: Perhetytön muistelmat, Voiman vuodet, Pariisi 1939-44, Ajan haasteet, Maailman meno, Asioiden laita ja Loppujen lopuksi. Olen omistanut Perhetytön muistelmat, eli ensimmäisen osan paljon pidempään kuin loput osat, ja olen sen kertaalleen lukenut viitisen vuotta sitten. Aion nyt kuitenkin lukea koko sarjan alusta loppuun. Olen lykännyt aloittamista ehkä siksi, että on ollut muuta, polttavampaa luettavaa, ja ehkä myös siksi, että muistelen, että Perhetytön muistelmat ei lähtenyt aluksi mielestäni mitenkään vetävästi liikkeelle. Tykkäsin kirjasta kyllä lopulta, mutta muistaakseni alku oli tahmea. Tänä vuonna ajattelin kuitenkin haastaa itseni lukemaan sarjan vuoden aikana. Mikäli joku muu innostuu niin kanssalukijat ovat tervetulleita. :) (Tosin käsittääkseni näitä teoksia ei ihan joka kirjastosta löydy, ellei sitten varastosta, joten saatavuusongelmia saattaa tietysti ilmetä.)

Tähän pälinän oheen näppäilin nopean kuvasarjan suunnitelluista lukemisistani. (Jälleen kerran blogger kieltäytyy toimivasta yhteistyöstä kanssani, siksi osa kuvista vähän niinkuin kyljellään.) Vuoteen 2015 saattaa mahtua muun muassa tällaisia kirjoja:

Muistelmasarja koko komeudessaan

Ensimmäinen osa

Nelos- ja kolmososan kannet (tyylikkäät ulkoasut muuten mielestäni)

Lisää Irvingiä tänä vuonna, ehdottomasti

Kirjastosta

Herkullisen kaunis Pride and Prejudice

Sarjakuvaa (joka vuosi ja aina, ehdottomasti)

Jännäripuolta unohtamatta

No ja sitä luvattua kotimaista. Lahjaksi saatu, niin kai se on luettava.

Menneen vuoden summailua

Jälleen kerran täytyy todeta, että olipa vähälukuinen vuosi. Pidin 2013 luettujen teosten määrää harvinaisen surkeana, mutta itse asiassa vuonna 2014 loppuun luettuja (ja blogiin tavalla tai toisella tuotuja) teoksia oli jopa kymmenen vähemmän. Vuonna 2014 luin (vain) 32 kirjaa, mukaanluettuna äänikirjat ja sarjakuvat. (Tästä voi nokkelana tehdä pienen laskutoimituksen ja saada vuoden 2013 tulokseksi 42 kirjaa.) Jos lukemiseni tahti laskee tätä tahtia, vuonna 2015 tulisin siis lukemaan 22 kirjaa. Huh. Pyrin parempaan. (Vertaukseksi voi ottaa blogin aloitusvuoden 2012, jolloin toin blogiin 60 kirjaa, ja muistan että tuona vuonna tuli luettua opiskelun puolesta myös paljon kirjoja ja näytelmiä, jotka eivät näkyneet blogissa ollenkaan. Viime sekä toissavuonna tuollaisia "näkymättömiä" luettuja kirjoja ja näytelmiä oli myös muutamia, mutta selkeästi vähemmän kuin vuonna 2012. Vaikka olisin laskenut mukaan kaikki vuonna 2014 lukemani teokset, olisi luettujen määrä silti jäänyt alle neljäänkymmeneen.)

Vuonna 2014 osallistuin vain yhteen haasteeseen, kesällä suoritettuun Oksan hyllyltä -blogin Rikoksen jäljillä -haasteeseen, jossa luettiin dekkareita ja muuta rikoskirjallisuutta. Luin haasteeseen seitsemän kirjaa, mutta kävi sillä tavalla hassusti, että ehdin haasteaikana blogata vain viidestä kirjasta. Suoritus oli mielestäni kuitenkin kohtuullinen siihen nähden, että kesällä lukemiseni olivat todella vähissä.

Syy kesän vähäiseen lukemiseen oli tämä: 

Tein kesällä kolmen kuukauden työharjoittelun Lontoossa. Itse työ vei paljon aikaani, mutta sen lisäksi pyrin tietoisesti viettämään mahdollisimman paljon aikaa kesästäni liikkeellä, out and about, ja näkemään ja kokemaan kaiken minkä suinkin vain jaksoin. Tämä verotti aika paljon lukuaikaa, mutta en ole asiasta ollenkaan harmissani.

Kesä ohjaili lukemisiani myös sillä tapaa, että halusin kesän aikana lukea vain Britanniaan sijoittuvia kirjoja. Luetuista 32:sta kirjasta 12 ovat brittiläisen kirjailijan kynästä. Lisäksi kaksi muuta sijoittuvat Lontooseen, vaikka kirjailija onkin alkuperältään jostakin muualta. Tylsän yllätyksettömästi toiseksi eniten tuli luettua yhdysvaltalaista kirjallisuutta, tätä yhteensä kymmenen kirjan verran. Vuoden alussa tein itselleni ties monettako kertaa lupauksen lukea enemmän kotimaista kirjallisuutta... Noh, jälleen kerran tuo lupaus toi aika laihoja tuloksia: luin (tai kuuntelin) yhteensä kolme kotimaista teosta. Muut maat ovat edustettuna lukemistossani yhden tai kahden kirjan verran per maa.

Vaikka tarkoitus on tehdä oma postaus vuoden 2015 lukusuunnitelmista, voin tässä yhteydessä sanoa jo tämän verran: taas lupaan yrittää lukea enemmän kotimaista. Lisäksi tarkoitus on lisätä enemmän maailmankirjallisuutta (ts. muuta kuin brittiläistä tai yhdysvaltalaista kirjallisuutta) vuoden luettaviin.

En halua valita vuoden 2014 luetuista mitään top kolmosta tai vitosta tai kymppiä, sillä kirjat ovat olleet keskenään niin erilaisia, että minusta tuntuisi todella hankalalta sanoa mikä olisi ehdoton ykkönen. Selkeitä kohokohtia olivat kuitenkin ainakin nämä kirjat:

Monta muutakin hienoa kirjaa ja uutta kirjailijatuttavuutta vuoteen toki mahtui. Nautin kovasti esimerkiksi kaikista lukemistani sarjakuvista, Knausgårdin muisteloiden kolmososasta, Robert Galbraithin (eli J.K. Rowlingin) dekkarista Käen kutsu, Lena Dunhamin esseekokoelmasta, Nicholas Carrin kriittisestä pohdinnasta suhteessa internetin käyttöön, sekä aivan huikean uuden tuttavuuden Iris Murdochin esikoisteoksesta. Muun muassa.

Sen sijaan ihan selkeitä pettymyksiä mahtui lukemisteni joukkoon vain kaksi. Odotin kovasti Charles Dickensin Kolean talon lukemista, mutta lukeminen tuntui sen verran tahmealta, että tahkosin kirjaa suunnilleen puolet vuodesta. Hetken mielijohteena kirjakaupasta Lontoossa mukaan tarttunut Sidney Chambers and The Perils of the Night ei myöskään aivan vakuuttanut.

Lisäksi on vielä mainittava edistyminen keväällä 2013 kokoamani TBR 100 -listan kanssa. Luin listalta laskujeni mukaan yhteensä 12 kirjaa vuonna 2014. Tosin en voi vetää aivan yhtä montaa kohtaa listalta suoritetuksi, sillä olen kirjannut moneen kohtaan listalleni useampia teoksia samalta kirjailijalta, tyyliin "kaikki mitä en ole tältä kirjailijalta vielä lukenut". Voi siis olla, että listan suorittamisessa menee kokonaisuudessaan aika kauan, mutta 12 kirjaa, eli kolmasosa koko vuoden luetuistani(!), on mielestäni aika hyvää edistymistä.

Kokonaisuudessaan olen aika tyytyväinen viime lukuvuoteeni, mikä on hiukan yllättävää, kun luettujen yhteenlaskettu määrä oli tosiaan aika vähäinen. Tarkoitus on palata vuoden 2015 suunnitelmiin joko huomenna tai alkuviikosta. Hyvää alkanutta vuotta kaikille!