Chick-littiä naapurista

Haag, Martina: Ihana ja todella rakastettu (ja töissä menee myös superhyvin), Schildts, 2007 (Underbar och älskad av alla (och på jobbet går det också jättebra), 2005)

Viitisen vuotta sitten Anna luki kirkkaan pinkeillä kansilla varustettua pokkaria. Nimi oli kirjoitettu hopealla: Meidän kotona. Kansi oli niin räikeä, että vähän pelotti, mutta Anna puhui kirjasta positiiviseen sävyyn, joten minäkin lukaisin sen. (En ihan tarkkaan muista, mitä Anna sanoi, paitsi että ei haukkunut.) Olin aivan otettu: kirja oli hauska ja itseironinen, todellinen hyvän tuulen kirja. Sittemmin unohdin kirjan ja kirjailijan nimen, kunnes tänä syksynä Sanna kirjoitti tutun kuuloisen kirjailijan uudesta juoksukirjasta.

Ihana ja todella rakastettu (ja töissä menee myös superhyvin) on romaani, toisin kuin Meidän kotona, jonka muistelisin olleen enemmänkin kirjoituskokoelma. Pääosassa on Bella, kolmekymppinen näyttelijä, jonka ura ei lähde lentoon sitten niin millään. Tästä on seurauksena myös krooninen rahapula. Genreen kuuluu myös, että Bellan miesasiat eivät etene ihan toivotulla tavalla, Se Oikea vain antaa odottaa löytymistään. Onni tuntuu kääntyvän, kun Bellalle tarjotaan roolia Dramatenista. Bellalla on mahdollisuus päästä klassikkonäytelmään ja itsensä Ingmar Bergmanin ohjaukseen. Siinäpä vasta uranostetta. Asiassa on vain yksi pieni mutta: tuottajat ovat kiinnostuneet Bellasta tämän CV:n perusteella, ja saattaa olla, että Bella ei ihan tarkalleen ottaen ole akrobaatti, kuten on antanut ymmärtää...

Ihana ja todella rakastettu oli nopealukuinen ja oikeastikin hauska. Toisinaan tilanteet kuitenkin tuntuivat turhan kaavamaisilta: totta kai hyvännäköinen mies osoittautuu ällöksi törpöksi, koska sellainen nyt vain on hauskaa. Bella joutuu kaikenmaailman kommelluksiin ja muistuttaa siten hiukan kansainvälisesti tunnettua sukulaistaan Bridget Jonesia. Eniten minua ilahduttivat kuvailut Bellan työelämästä. Martina Haagilla on taustaa näyttelijänä, joten hän varmastikin tuntee alaa ja käytäntöjä. Esimerkiksi lastenteatterin kiertue-elämä tuntuu uskottavalta, samoin kuin koe-esiintymiset.

Kuten arvata saattaa, Bellan akrobaatti-valhe saattaa hänet melko tukalaan tilanteeseen. Bellaa symppaa alusta loppuun: tarjottu työ on hänen elämänsä tilaisuus, mutta millä ihmeen ilveellä hän voi selviytyä valheestaan? Tilanne kasvaa sellaiseksi, että itsekin ahdistuin lukiessani ihan tosissani. Kaikin puolin kirja ei siis ollut itselleni ainakaan ihan niin kevyt, kuin voisi olettaa. Luin kirjan nopeana iltapalana, ja sellaiseksi se oli oikein mainio. Meidän kotona -kirjan lukemisesta on jo vuosia aikaa, mutta muistelen silti, että se onnistui viihdyttämään minua kuitenkin enemmän kuin Ihana ja todella rakastettu, juuri siksi, että ensin mainittu ei tarjoillut minulle jälkimmäisen ahdistuselementtiä. Mutta oikein kelvollista chick-litiä Ihana ja todella rakastettu kuitenkin on, ja oli ihan piristävää lukea genren edustaja, jonka alkuperämaa ei ole Yhdysvallat tai Iso-Britannia.

Tällä kirjalla avaan ikkunan Ruotsiin Ikkunat auki Eurooppaan -haasteessa.

Kahden haasteen liettualainen nykydraama

Ivaskevicius, Marius: Naapuri. Kirja kerrallaan, 2005. (Kaimynas, 1998)

Lyönpä kaksi haastekärpästä yhdellä luvulla: liettualaisen Marius Ivaskeviciuksen Naapuri sopii mainiosti lukemistoksi sekä Ikkunat auki Eurooppaan että Hyppää lavalle -haasteeseen.

Kerrostalossa on tapahtunut murha. Epäilyksen alaiseksi joutuu Leonas, "työtä tekemätön idiootti". Leonasin seinänaapurina asustaa Silvia, näyttelijän urasta haaveileva strippari. Silvia puhutaan ympäri ottamaan selvää Leonasista. Murhan tutkijoiden ja naapureiden harmiksi Silvia ja Leonas kuitenkin rakastuvat...

Naapuruus on näytelmän kantava teema. Voi olla, että lukutapani on kyyninen, mutta luin näytelmän niin, että naapuruus tulkitaan kaiken pahan aluksi. Naapuruudesta ei seuraa mitään hyvää, naapureitaan on vain pakko sietää. Johdannossa näytelmäkirjailija sanoo naapuruus-teeman esiintyvän kolmella tasolla: naapuruus tarkoittaa ihmisiä, joiden lähellä asuu, kansoja, jotka sijaitsevat maantieteellisesti lähekkäin, sekä lopulta vielä jumalan ja ihmiskunnan välistä suhdetta. Tämä naapureista kertova näytelmä on osa Lähimmäinen-näytelmätrilogiaa. Olisikin hauska lukea muut sarjan osat, jotta saisin tietää luenko kaikki Ivaskeviciuksen kuvaamat lähimmäissuhteet yhtä synkiksi.

Kerrostalon meno näyttäytyy melko absurdina. Suuren osan aikaa en ollut laisinkaan varma, onko mitään murhaa lopulta edes tapahtunut, mutta se ei oikeastaan ollut teeman kannalta tärkeää. Oikeastaan kuvaan jopa sopisi, jos murha olisi keksitty - naapurit, nuo juoruilevat pikku pirulaiset keksivät kaikkensa Leonasin pään menoksi.

Näytelmän tyyli on asioita toistava ja, kuten jo mainittua, absurdi. Jankkaaminen ja omituiset keskustelut, joissa ei näyttänyt välillä olevan mitään mieltä, tekivät lukukokemuksesta hiukan raskaan. Luulen, että näytelmä avautuisi esitettynä toisella tavalla, kenties kevyempänä. Aikahypyt toimivat minulle hyvin - yhdeksi kiinnostavimmaksi hahmoksi nousi Silvian ja Leonasin tytär, joka vuosia myöhemmin Australiassa pohtii juuriaan. Sen sijaan niin ikään näytelmässä esiintyvät unijaksot olivat minulle puuduttavia. Mikähän siinä on, että minusta unien kuvaaminen missä tahansa fiktiivisessä teoksessa on maailman tylsin ratkaisu? Ainakin, jos kuvaukset venyvät pitkiksi.

Tämän näytelmän lukemisesta on jo aikaa, mutta huomasin, että en voinut kirjoittaa siitä mitään saman tien. Luin nyt näytelmän toiseen kertaan hiukan harppoen, ja luulen, että toinen lukukerta teki näytelmälle oikeutta. Rakenne ja tapahtumat avautuivat aivan uudella tavalla. Taisinkin jo ensimmäisessa Hyppää lavalle -haastepostauksessani mainita, että useimmiten näytelmät vaativat useamman lukukerran.

Naapuria on esitetty Suomessakin, linkitän tähän Hesarin arvion KokoTeatterin esityksestä seitsemän vuoden takaa.