Jeannette Walls: Lasilinna

Walls, Jeannette: Lasilinna
Bazar 2014, 361 sivua
Suomennos: Raija Rintamäki
(The Glass Castle 2005)

"Muutama kuukausi Maureenin syntymän jälkeen poliisiauto yritti pysäyttää meidät, koska Vihreän vaunun jarruvalot eivät toimineet. Isä kiihdytti vauhtia. Hän sanoi, että jos meidät pysäytettäisiin, poliisit saisivat selville, ettei auto ollut rekisterissä eikä vakuutettu ja että rekisterikilpi oli otettu toisesta autosta, ja meidät kaikki pidätettäisiin. Kaahattuaan jonkin matkaa valtatietä pitkin hän teki u-käännöksen jarrut kirskuen niin että me lapset pelkäsimme auton kaatuvan kyljelleen, mutta poliisiauto kääntyi perään. Isä hurjasteli sataakuuttakymppiä Blythen halki, ajoi päin punaisia ja sitten yksisuuntaista väärään suuntaan niin että muut autot tööttäsivät ja väistivät sivuun. Vielä muutaman käännöksen jälkeen hän huomasi kujan varrella tyhjän autotallin ja kurvasi sinne piiloon. Kuulimme sireenin ujelluksen parin korttelin päässä, sitten se vaimeni. Isä sanoi, että koska gestapo kyttäisi Vihreää vaunua. meidän täytyisi jättää se talliin ja kävellä kotiin. Seuraavana päivänä hän ilmoitti, että Blythe oli käynyt vähän liian kuumaksi paikaksi ja jatkaisimme taas matkaa." (s. 66)

Luen loppujen lopuksi aika vähän elämäkertoja, ja vielä vähemmän luen lapsuuskuvauksia, joissa perusajatuksena on jollain tavalla erikoislaatuisen/kummallisen/onnettoman lapsuuden kuvaus. Lasilinna on kuitenkin käsittääkseni ollut melko puhuttu kirja ilmestyttyään Yhdysvalloissa kymmenisen vuotta sitten. Ainakin kirja esiintyy useilla "nämä nykykirjat kannattaa lukea" -listoilla, joita välillä netin kätköistä kyttäilen. Viimeistään mielenkiintoni heräsi, kun bongasin kirjan yhdestä uudesta lempisarjastani, Orange is the New Blackista. (Ei, minä en ihan tiedä millä perusteella kirjasta tekee mielenkiintoisen se, että fiktiivinen televisiohahmo on laitettu sitä lukemaan, mutta näin minun pääni nyt näköjään toimii.)

No niin, kyseessä on siis lapsuuskuvaus. Jeannette on nelilapsisen Wallsin perheen toisiksi vanhin tytär. Wallsin vanhemmat ovat jonkinlaisia elämäntapanomadeja, joille raha ja se miltä asiat näyttävät ulospäin, ei merkitse juuri mitään. Tämä tarkoittaa sitä, että Wallsin huushollin lapset kulkevat ryysyissä koulussa (silloin kun ylipäätään kouluun pääsevät), väistelevät rappusten mätäneviä lankkuja ja toisinaan näkevät suoranaista nälkää. Toisaalta perhe pitää myös yhtä, viettää aikaa yhdessä, keskustelee, leikkii ja rakastaa. Saapa lapsista jokainen joululahjaksi myös ikioman tähden, mikä on ehdottomasti hienompi juttu kuin yhdenkään luokkatoverin rikkoutumiselle altis muovilelu. Puute ja onni vuorottelevat, mutta enemmän kuin mitään materiaa, nuori Jeannette toivoisi, että isä jaksaisi pysyä raittiina. Nimensä kirja saa Jeannetten isän haaveista rakentaa perheelleen lasilinna, kokonaan lasinen talo. Piirrustukset ovat, mutta Rexillä on paha tapa puhua enemmän kuin toimia.

Minä pidin Lasilinnasta paljon. Vaistoni hyvästä kirjasta toimi, ja hyppäys mukavuus-genrejen alueelta kauemmas osoittautui onnistuneeksi. Walls kirjoittaa mukaansatempaavasti. Kirjan lyhyet luvut ovat kuin pienoisnovelleja Wallsin perheen sattumuksista yllättävine loppuineen. Yhdessä luvuista muodostuu eheä kuvaus Jeannetten ja tämän perheen elämästä. Wallsin tapa kertoa on intiimi, kuin lukijalle uskoutuva, mutta ei vähääkään katkera. Toisaalta ei myöskään kaunisteleva. Ei kirjaa kai olisi suomennettukaan, jos kyseessä olisi kaikkein siirappisin ryysyistä rikkauksiin amerikkalainen unelma. (Minulla on uskoa suomalaisten kustantamoiden käännöskirjallisuuden portinvartijoihin.) En osaa sanoa, onko tänä keväänä suomeksi ilmestynyt kirja löytänyt lukijoita Suomessa, mutta soisin kyllä, että tämän kirjan löytäisi mahdollisimman moni.

Muualla tästä on kirjoittanut ainakin Susa.

Krokotiilin keltaiset silmät

Pancol, Katherine: Krokotiilin keltaiset silmät
Bazar 2011 (pokkaripainos 2013, 697 sivua)
Suomennos Marja Luoma
Les yeux jaunes des crocodiles, 2006

Tämä oli vähän sellainen sattumalta luettavaksi päätynyt kirja, joka herätti huomiota räikeällä kannellaan, ja sillä, että tämä kirja tai tämän jatko-osat ovat jatkuvasti vakiokirjastoni noudettavat varaukset -hyllyssä (kyllä, minä vilkuilen sitäkin hyllyä, vaikka harvoin itse varaan mitään). Minulla ei ollut suuria odotuksia kirjan suhteen, mutta ehkä juuri siksi se pääsi yllättämään positiivisesti.

Luin Krokotiilin keltaiset silmät ylistyksenä naisille. Vaatimattomille naisille, joilla on enemmän kykyjä ja voimia mihin he itse ovat koskaan uskoneet. Uutterille ja rehellisille naisille, jotka eivät murru vaikeassakaan paikassa. Naisille, kuten kirjan päähenkilölle Joséphinelle, miehensä jättämälle historioitsijalle, joka on täysin tyttärensä ja siskonsa tossun alla. Kirjan sanoma tuntui olevan, että jos vain teet tarpeeksi töitä ja suhtaudut nöyrästi tekemiseesi ja lahjoihisi, saat lopulta palkinnon.

Kirjan lähtötilanteessa Joséphinen mies jättää Joséphinen ja parin kaksi tytärtä ja häipyy Afrikkaan kasvattamaan krokotiileja. Yllättäen kirja ei paneudu suuremmalti Joséphinen selviytymiseen erosta tunnetasolla, vaan enemmän konkretian tasolla. Pienituloinen Joséphine jää miehensä lähdettyä paitsi yksin vastuuseen tyttäristään, myös sietämättömään taloudelliseen ahdinkoon. Jotain on tehtävä. Kirjan suurin juonikuvio keskittyy Joséphinen ja tämän rikkaissa naimisissa olevan sisaren Iriksen sopimukseen. Joséphine lupaa kirjoittaa historiallisen romaanin Iriksen nimissä suurta palkkiota vastaan.

Krokotiilin keltaisisssa silmissä on suuren kirjahuijaus-juonen lisäksi suuri määrä sivujuonia ja sivuhahmoja, osa uskottavampia ja kiinnostavampia, osa hiukan kliseisiä ja höpsöjä. Kaikkein kiinnostavimpana minulle jäi kuitenkin mieleen päähenkilöiden Joséphinen ja Iriksen sisarussuhde. Iris vaikutti ajoittain hiukan yksiulotteiselta turhamaiselta narsistilta ja Joséphine taas ärsyttävän vätysmäiseltä tossukalta, mutta heidän keskinäinen suhteensa oli joka tapauksessa kiinnostava. Monta kysymystä jäi auki naisten suhteesta ja toisaalta myös heidän suhteistaan äitiinsä, kylmään Henrietteen. Kirjalle onkin ilmestynyt jo kaksi jatko-osaa: Kilpikonnien hidas valssi sekä Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin. En osaa vielä sanoa tulenko lukemaan jatko-osat. Tämä kirja jätti tosiaan aika paljon kysymyksiä päätyttyään, joten luulen, että tulen ainakin harkitsemaan jatko-osiakin.

Krokotiilin keltaiset silmät on sikäli jännä, että syvällisimpien ja kipeimpien aiheidensa puolesta (mm. sisaruskateus, avioero, perheriidat...) kirja esittää kiinnostavia ja syvällisiäkin näkökulmia. Toisaalta taas mukana kulkee romanttiseen komediaan kuuluvia höpsömpiä aineksia, komeita muukalaisia, väärinkäsityksiä ja tuhkimo-tarinaa. Osan näistä höpsömmistä aineksista nielin hyväksyen, sillä kirja oli kaikin puolin taitavasti kirjoitettu. Osa kuvioista meni taas mielestäni täysin yli, kuten identtiset kaksoisveljet ja kuningashuonekuviot, enkä näitä sivujuonteita olisi kirjaan edes kaivannut. Lisäksi mielestäni tuo alussa mainitsemani ahkeruuden ylistys meni hiukan yksinkertaistamisen puolelle, kun nohevat naiset järjestivät maailmoitaan kuntoon hurjalla tarmolla. Kaiken kaikkiaan kirja oli kuitenkin positiivinen yllätys pienistä purnaamisen aiheista huolimatta. Vaikka luen melko paljon ranskalaista kirjallisuutta, en ole lukenut kovinkaan montaa ranskalaista viihdekirjaa. Tämä oli mukaansatempaava ja koukuttava hyvän mielen kirja, joka tarjosi mielenkiintoisen juonen ja paljon värikkäitä hahmoja.

Kirjasta ovat kirjoittaneet myös mm. Lilli, Susa sekä Jenni.