torstai 8. lokakuuta 2015

Herkuleen urotyöt äänikirjana

Christie, Agatha: Herkuleen urotyöt
WSOY äänikirjat 2011, 10h 40 min.
Lukija: Lars Svedberg
Suomennos: Tampereen kieli-instituutin työryhmä
(The Labours of Hercules, 1947)

Kun on asettanut itselleen tavoitteeksi lukea koko Hercule Poirot -sarja, oli kahlattava läpi tämäkin kertaalleen keskenjäänyt osa. Olen maininnut ennenkin, mutta minuun iskee huomattavasti enemmän romaanipituiset Poirotit kuin novellit, joita on ilmestynyt useammankin Poirot-kirjan verran. Tietääkseni tämä oli onnekseni viimeinen minulta lukematta ollut novellikokoelma. Ja oli muuten myös työläin. Luin Herkuleen urotyöt pari kolme vuotta sitten puoliväliin, luovutin ja nyt otin äänikirjakuunteluun urakka-asenteella. Koko kesä meni, mutta sainpahan loppuun.

Kirjassa on kaksitoista lukua, jotka saavat innoituksensa ja otsakkeensa tai teemansa antiikin Herkuleen urotöistä. Poirot on päättänyt ennen elääkkeelle jäämistään suorittaa omat 12 urotyötään, jotka älyn briljeerauksellaan osoittautuisivat vähintään yhtä loistaviksi tai loistavammiksi kuin antiikin muskelisankarin touhut. Novellit siis sitoutuvat yhteen yhteisen antiikki-teeman alle, mutta koska useimmiten Herkuleen selvittämät tapaukset liittyvät lähinnä symbolisesti antiikin ajasta kumpuaviin otsakkeisiinsa, tuntuvat linkit köykäisiltä ja suoraan sanoen turhilta.

Mikä itseäni Christien novelleissa aina vähän tylsistyttää on, että pituutensa puolesta tarinat eivät jätä tilaa lukijan (kuuntelijan) omalle pohdiskelulle. Novellipituus jättää myös hyvin vähän tilaa christiemäiselle tarinankehittelylle, jossa loppuratkaisu yllättää aina, mutta taitavan ja huolellisen pohjustuksen takia tuntuu uskottavalta ja loogiselta. Novellit tuntuvat romaaneihin verrattuna kovin kevyiltä ja ennalta-arvattavilta.

Myös aiheidensa puolesta Herkuleen urotöiden novellit jättivät minut kylmäksi. Varkaudet ja kiristysjutut nyt eivät kertakaikkiaan ole yhtä kiinnostavia kuin romaaneiden murhat. Herkuleen urotöissä on useampikin novelli, joissa aiheena on huumausaineet. Huumeita käsitellessään Christie sortuu suorastaan nolostuttavaan, opettavaisen moraaliseen sävyyn. Kaiketi tässä heijastuu ajan henki, mutta myös tahattomasti paljastuu, kuinka vähäisen tietämyksen pohjalla Christie liikkuu käsitellessään huumausainerikoksia.

Ainoat valopilkut itselleni tässä kirjassa olivat itse Poirot, jonka hurmaava persoona itsessään oli syy kuunnella tämä kokoelma, sekä aivan viimeinen novelli, jossa esiintyy Poirotin pitkäaikainen ihailun kohde, venäläinen, aatelissyntyinen Vera Rossakoff. Läpi kirjasarjan Poirotilla on sormensa pelissä useammankin romanssin synnyssä, mutta hän ei laita itseään alttiiksi minkäänlaiseen romanttiseen ihmissuhteeseen. Kirjasarjassa kukaan muu kuin Vera Rossakoff ei ole synnyttänyt Poirotissa tuntemuksia, joita voisi kuvata romanttisiksi. Romanssi näiden kahden välillä on mahdoton kreivittären rikollisten taipumusten vuoksi, mutta Poirotin rajattoman ihailun tämä saa. Lisäksi Rossakoff on niitä harvoja ihmisiä, kenties ainoa, joka saa Poirotin häkellyksiin.

2 kommenttia:

  1. Sonja ja Anna, teitä odottaa tunnustus ja haaste blogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, katsotaan josko saisi aikaan vastauksenkin. :)

      Poista