sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Selittelyä ja haastekirjoja

Liki kaksi kuukautta hiljaiseloa tässä blogissa. Annasta en tiedä, mutta itselläni tauko on johtunut ihan tasan siitä, että ei ole yhtään huvittanut. Syksy ei oikein ole minun vuodenaikani, väsyttää ja muita selityksiä. Sitten on vielä se, että minua on entistä enemmän alkanut epäilyttää tämä julkisen blogin pitäminen. Kun tämä näkyy ihan kaikille. Ja tietoisuus blogin julkisuudesta jarruttaa ainakin jossain määrin sitä mitä ja miten sanoo. Niin ja etenkin sitä, mitä itsestäni kerron. Mikä ei välttämättä ole kylläkään huono asia.

Sen lisäksi, että en ole blogannut, en ole myöskään lukenut järin vauhdikkaasti. Näyttäisi esimerkiksi siltä, että Mitenkähän tässä kaikessa käy -blogin tietokirjallisuushaaste jää osaltani tyngäksi. Olen lukenut tänä vuonna yhden ja kaksi puolikasta kirjaa tuohon haasteeseen, joista nuo puolikkaat ovat tällä hetkellä kesken. Tuskin tulen niitä loppuun kuitenkaan lukemaan ihan lähipäivinä.

Muutenkin lukeminen on ollut jokseenkin hidasta, tosin luettujen joukkoon mahtuu yksi iloinen yllättäjä. Hilary Mantelin Syytettyjen sali tunkeutui uniin asti. Luin kesällä Syytettyjen salin edeltäjän, Susipalatsin, joka jäi itselleni vähän sellaiseksi kolmen tähden kirjaksi. En siten odottanut suuria jatko-osalta, mutta päädyin suorastaan ahmimaan kirjaa. En osaa sanoa, milloin saisin inspiraation kirjoittaa Syytettyjen salista pidemmin, mutta hehkutanpa edes tässä. Kirja nousi minulle yhdeksi tämän vuoden vaikuttavimmaksi luetuksi teokseksi. Ennen Syytettyjen salia haluan kirjoittaa kuitenkin kahdesta aiemmin luetusta kirjasta, molemmat haastekirjoja. Näistä kahdesta teoksesta kirjoittaminen on roikkunut jo yli kuukauden, joten muistikuvat eivät ole enää täysin tuoreita. Vain lyhyesti siis molemmista.

*****

Sansal, Boualem: Hyvitys
Into Kustannus 2012
Suomennos: Aura Sevón
(Le Village de l'Allemand ou le journal des frères Schiller, 2008)

Tämän kirjan luin osana Kirjoista blogin Afrikan tähti -haastetta, vaikka haaste itsessään ei ollut motivaatio kirjan lukuun. Ranskassa opiskellessani osallistuin kirjallisuuskurssille, jossa keskityttiin
Ranskan entisten siirtomaiden kirjallisuuteen. Monet kurssin kiinnostavimmista esimerkkikirjoista olivat algerialaisten kirjailijoiden käsialaa. Käsittääkseni algerialaista kirjallisuutta ei ole suomennettu järin paljoa, joten Hyvitys nousi lukulistalleni heti sen ilmestyttyä viime vuonna.

Kirja kertoo kahdesta veljeksestä, Malrichista ja Rachelista, algerialaissyntyisistä nuorista miehistä, jotka asuvat Pariisin lähiössä. Veljekset ovat keskenään täysin erilaisia, Rachelilla on koulutus, hyvä työpaikka ja vaimo. Malrich taas pyörii jengissä, eikä hänellä ole suuntaa erityisemmin minnekään. Kirja on päiväkirjaromaani - Malrich saa luettavakseen Rachelin päiväkirjat Rachelin itsemurhan jälkeen, ja Malrich alkaa myös itse kirjoittaa päiväkirjaa selvittäessään, mikä ajoi Rachelin tekoonsa. Kirja seuraa vuorotellen kummankin veljeksen tarinaa.

Hyvityksen suurena teemana on vastuu, ja kuinka pitkälle se ulottuu. Pitäisikö lasten kantaa vastuuta vanhempiensa teoista? Lisäksi pohditaan ääri-ideologioita ja niiden tuhoavia vaikutuksia. Teemat ovat painavia. Toisinaan kirja valitettavasti sortuu suoranaiseen pateettisuuteen. Päiväkirjarakenne ei tunnu kaiken aikaa uskottavalta, ei myöskään ihmisten reaktiot eri tilanteisiin. Kiinnostavimmiksi nousivat kuvaukset Pariisin ongelmalähiöistä, sekä pikaiset piipahdukset sisällissodan runtelemassa Algeriassa. Valitettavasti en pitänyt kirjasta yhtä paljoa kuin olin toivonut, mutta aiheeltaan ja miljöiltään kiinnostavan kirjan luki silti mielellään.

Kirjasta on kirjoittanut myös Suketus.

*****

Dovlatov, Sergei: Meikäläiset (1983)
Idiootti 2012
Suomennos Pauli Tapio

Luin Sergei Dovlatovin Meikäläiset osana Täällä toisen tähden alla -blogin venäläisen kirjallisuuden haastetta. Saan kirjalla viimein kasaan ensimmäisen osasuorituksen, venäläiset mieskirjailijat.

Meikäläiset on hulvaton, omaelämäkerrallinen kokoelma tarinoita kirjailijan ja tämän suvun elämästä Neuvostoliitossa. Dovlatov itse jätti synnyinmaansa 1970-luvun lopulla, kehoituksesta, käytyään ensin vankilassa. Kirjan kautta avautuu elämä absurdistaniassa, Neuvostoliitossa. Voi olla, että jutuissa on mukana myös värikynää, mutta tarinan kannalta sillä ei ole väliä.

Dovlatovin ilmaisu on lakonista. Ja eipä siinä, ei surkeus surkuttelemalla parane. Kirjasta ei jäänytkään päälimmäisenä mieleen kurjuus vaan huumori. Kirja sai hihittelemään paikoin ääneen. Nopealukuinenkin tämä oli, lyhyt kun on. Pidemmältikin olisin voinut lukea, viihdyin erinomaisesti kirjan erikoisten persoonien ja sattumusten maailmassa.

Jaana on kirjoittanut Meikäläisistä hyvin ja paljon perusteellisemmin kuin minä.


*****

10 kommenttia:

  1. Hyvä asenne, itse yritän käsitellä vain kirjan teemoja, ettei omat jutut leviä, muiden ihmisten tekemisiä en kommentoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen pysytellyt aika tiukasti kirjoissa, mutta ainahan sitä itsestään tulee asioita paljastettua rivien välistä. Välillä tämä blogin julkisuus epäilyttää, nyt on sellainen jakso. (Olkoonkin, että tämä on lopulta aika pieni blogi, yksittäisten juttujen lukukerrat eivät päätä huimaa.)

      Poista
  2. Kannattaa bloggailla niin kuin itsestä hyvältä tuntuu... noin 5kk bloggauskokemuksella voin todeta, että se on jo tullut huomattua ettei tästä väkisin vääntämällä mitään tule. Tekstiä tulee vaan, jos aihe kiinnostaa ja on sopivasti aikaa. Nyt on onneksi ollut sekä aiheita että aikaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen tulokseen minäkin olen tullut, että ei tämä mikään velvollisuus ole, vaan harrastus, jonka saa lopettaa jos ei ole enää kivaa. Toistaiseksi ainakin on ollut, mutta taukoja tarvitaan välillä.:)

      Poista
  3. Mun kootut selitykset: kaks kuukautta päättöharjottelua, vei voimat ihan kokonaan. Nyt oon kohta kuukauden yrittänyt toipua siitä, ja oon vissiin jopa lukenut kaksi kirjaa! Ja laittanut jo harkintaan saakka että voisin kirjoittaa niistä :)
    Mulle syksy on huonoa lukuaikaa senkin takia, että kaikki vähäinenkin vapaa-aika menee kutomiseen :D

    Se toinen luetuista kirjoista oli muuten Nyt nappaa! josta tykkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse keskusteluun komppailen siltä osin, että oon myös osaltani sitä mieltä, ettei väen vängällä kannata yrittää, jollei se ole kivaa. Itsekin olen viettänyt tässä viime aikoina hiljaiseloa sillä ajatuksella, että jos se tästä hiipuu niin hiipukoon, odotetaan ja katsotaan.

      Annan kommenttiin: Nyt nappaa! Mäkin tykkäsin! Oikein ärsyynnyin, kun takakansi markkinoi sitä perushöttönä. Toivottavasti saat aikaiseksi kirjoittaa omasta lukukokemuksestasi! :)

      Poista
    2. Juu siis yllätyin oikein kun luin kirjaa, olin vilkaissut takakantta eikä kyllä yhtään vastannut sisältöä! Mut olis pitänyt tietää ku Sonjakin siitä pitää :)

      Poista
    3. Maukka & Anna: Nyt nappaa! on hyvä, eikä ollenkaan höttöä tosiaan. :) En tosin muista, tuliko mulle tunnetta takakannen ja sisällön ristiriidasta...

      Mä en ehkä vaan kykene sellaiseen säntilliseen ja säännölliseen postailuun, välillä tarvitsee tauottaa.

      Hurjaa Anna, oot ollut noin pitkään lukematta! Ei kuulosta yhtään sulta. ;)

      Poista
  4. Juuri tällä viikolla mietin, mitäköhän teille kuuluu, kun blogi ei ole vähään aikaan päivittynyt. Kiva oli siis huomata uusi juttu blogivirrassa.

    Pakosta ei kannata blogata, mutta toivottavasti intoa taas löytyy. Ihan itsekkäistä syistä tätä toivon, koska tykkään kovasti blogistanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, lämmittipä mieltä, meitä on kaivattu ja pidät blogista!:)

      En uskalla luvata ryhtyväni tästä edespäin aktiivisemmaksi, mutta ainakin tuo Syytettyjen sali kyllä ansaitsisi oman postauksensa, kun se teki niin ison vaikutuksen... Iso osa tätä "kyllästymistä" on ollut ihan yleinen plaah-olo, joka on kai sekoitus jotain syksyn pimeyttä ja yleistä väsymystä. Ehkä tästä vielä piristyn!:)

      Poista