Nuoren naisen elämää Vaaralla

Teuvo Pakkala: Elsa. 1894.

Perinteisestä asioiden viime tippaan jättämisestä johtuen yhdelle viikolle kasaantui luettavaksi kasa suomalaisia realismin ja naturalismin klassikoita. En ehkä hihkunut alkujaan onnesta, sillä mitään kovasti odotettua ei lukulistalta löytynyt. Alkuun tämän lajin klassikot myös tuntuivat puuduttavan samanlaisilta epäoikeudenmukaisuuksineen ja onnettomine loppuineen. Ajattelin, että jo kirjaan tarttuessa tiedän, miten kirja loppuu: päähenkilö kuolee/joutuu vankilaan/joutuu jonkin sortin kadotukseen. Mutta jotenkin tämäkin aihe tempaisi mukanaan. Mitä enemmän kirjoja luin ja mitä enemmän luin teoreettista tekstiä näistä kirjoista ja aikakaudesta, sitä innokkaammin kirjoja kahlasin läpi. Vaikka loppuratkaisukin olisi ollut ennalta tiedossani, saattoi tarina silti yllättää. Ja ainakin minuun nämä romaanit ja draama taisivat toimia tarkoitetulla tavalla, sillä niin vihainen henkilöiden kohtaamasta epäoikeudenmukaisuudesta välillä olin.

Omaksi suosikikseni lukulistalta muodostui lopulta Teuvo Pakkalan Elsa. Teos on jatko-osa Pakkalan aiemmalle kirjalle Vaaralla, mutta sen kyllä saattoi lukea myös itsenäisenä teoksena. Molemmat kirjat sijoittuvat juuri sinne Vaaralle, Ouluun. Vaaralla kuvaa usean työläiskaupunginosan ihmisen elämää ja esimerkiksi Elsan lapsuutta. Elsassa nimensäkin mukaisesti keskitytään Elsan myöhempiin vaiheisiin sekä sivussa myös hänen kahden lapsuudentoverinsa, Marin ja Liisan kohtaloihin.

Ei liene kovin suuri juonipaljastus, että Elsalle käy huonosti. Elsa ei kuitenkaan romaanina ole läheskään niin pessimistinen ja kurja kuin voisi olla. Onnettomien ihmiskohtaloiden lisäksi se myös sisältää toisista välittämistä ja huolehtimista, ennakkoluulottomia läheisiä, omien puutteiden huomaamista (ja myös niiden korjaamista), valoa ja tulevaisuudentoivoa. Kaikki ihmiset - edes miehet - eivät ole pahoja, vaan erityisesti merimiehet kuvataan suurisydämisiksi ja uskollisiksi. Roistot löytyvät (tietenkin) yläluokan parista. Kaikkein pahin on kuitenkin köyhästä perheestä ottolapseksi otettu Aappo, joka ei välitä pätkääkään perheensä kohtalosta ja joka käyttää köyhiä tyttöjä surutta hyväkseen.

Teoksessa nostetaan esiin erityisesti ihmisten ennakkoluulot ja tuomitsevuus. Toisten onnettomuuksista iloitaan, ainakin jos ne sattuvat sellaisille ihmisille, joita on pidetty nuhteettomina. Kaikkein kauheinta on tietää, että näitä tällaisia ihmisiä on aina olemassa. Niitä, jotka kääntävät selkänsä heti ensimmäisten vaikeuksien ilmaannuttua, niitä jotka nauttivat toisten surusta.

Onneksi kaikkialta löytyy taatusti myös niitä Liisoja, jotka tekevät kaikkensa pitääkseen toisista huolta.

Elsaa voin vilpittömästi suositella kelle tahansa. Vaikka tarina ehkä käynnistyykin vähän hitaasti, vauhtiin päästyään sitä on vaikea laskea käsistään. Elsaan ihastumisen myötä myös Vaaralla pääsi minun lukulistalleni.