tiistai 11. syyskuuta 2012

Tiivistahtinen seikkailu Mifonkien jäljillä



J.S. Meresmaa: Mifongin perintö. Karisto 2012.

Suomalaista aikuisten fantasiaa - ihanaa että joku uskoo sellaiselle olevan lukijoita! Minä ainakin laitoin Mifongin perinnön lukulistalle heti, kun kuulin siitä ensimmäisen kerran. J.S. Meresmaan esikoinen on nopeatempoinen seikkailutarina, jonka keskiöön nousee kahden päähenkilön välinen (vaikea) rakkaustarina. Sukkelasti sujuvasta juonesta huolimatta olisin kaivannut enemmän paneutumista maailmaan ja henkilöihin ja juoniin ja sen sellaiseen. Mifongin perinnössä kun tulee välillä sellainen olo, että seuraavaan juonenkäänteeseen on niin kova kiire, ettei kaikkeen ehdi keskittyä kunnolla. Ehkä seuraavassa osassa seestytään ja pysähdytäänkin hetkeksi?

Lukemisesta on ehtinyt vierähtää jo tovi, ja minun on edelleen vaikea hahmottaa mitä mieltä olen kirjasta. Tiedän, että 10 vuotta sitten teini-ikäisenä keskellä kovinta fantasiavaihettani olisin RAKASTANUT tätä kirjaa. Olisin samaistunut Ardisiin, joka muistuttaa kovasti lapsuuteni suurinta sankaria prinsessa Ce’Nedraa. Olisin rakastunut mystiseen Danteen, joka metsästää kirjoja. Olisin ollut hurjan innoissani heidän suhteestaan, jossa kumpikaan ei oikein saa sanottua mitä tuntee.

Nyt… No, kirjaa lukiessa kyllä tempauduin täysillä mukaan maailmaan ja tarinaan. Lukiessa pidin tarinasta todella paljon. Mutta jälkikäteen minua alkoi kovasti ärsyttää kumpikin päähenkilöistä, kummankin aikaansaamattomuus keskinäisen rakkaustarinan suhteen. Minua ärsyttää Ardisin itsepäisyys (en ole uskaltanut lukea Belgarionin taruakaan vuosiin, koska pelkään inhoavani Ce’Nedraa ja muita minulle rakkaita hahmoja). Minua ärsyttää Danten korostunut itsenäisyys ja sitoutumattomuus. Pidän enemmän sivuhahmoista, mutta heistä en saa tietää tarpeeksi! Ja kirjan loppu pelottaa minua, mihin tilanteesta päädytään?

Ehkä enemmän kuin seuraavia Mifonkeja (joita niitäkin kyllä odotan ja aion lukea) odotan sitä, mitä J.S. Meresmaa tekee tämän trilogian jälkeen. Hän osaa selvästi kirjoittaa ja luoda maailmoja, ja ehkä tulevaisuudessa liikutaan omaperäisemmillä vesillä. Kaikesta aiemmin sanomastani huolimatta pidin kirjasta, ja sen suurin ongelma oli se, miten paljon se minua muistutti niistä kirjoista joita joskus olen kovasti rakastanut. 10-vuotiaan lukutoukan sydämeen lähtemättömästi jääneen tarinan kanssa on vaikea kilpailla.

Mifongin perintöä on luettu blogeissa ahkerasti, ja kirjailijan omilta sivuilta löytynee kattavin listaus!  

Kirjalla osallistun Kotimaisen kirjallisuuden aarrejahtiin.

6 kommenttia:

  1. Taas on pakko tylsästi todeta, että tuskin tulen tähän tarttumaan... Fantasia kun ei vaan jotenkin ole omaa mukavuusaluettani, vaikka silloin harvoin kun olen sattunut jonkun genreen sujahtavan kirjan lukemaan, olen siitä pitänyt. En ehkä vain ole koskaan hurahtanut mihinkään sarjaan tai yksittäiseen kirjaan tarpeeksi, kun minusta ei ole tullut fantasian suurkuluttajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulle pitäisi varmaan silleen huijaamalla antaa kirjoja joista et tiedä että ovat fantasiaa :D Ei vaan, pakkohan se kai on hyväksyä ettei kaikki pidä kaikesta. Mulle esim. dekkarit on kyllä ihan kauhistus, ja vaikka nytkin oon vuoden miettinyt että pitäisi kokeilla jotain ni aina se vaan jää...

      Poista
  2. Minäkin sain tästä suunnattomat Eddings-vibat, hyvällä tavalla. Kirjoitat hyvin ja paljon samoja ajatuksia kuin minulla, mutta minä jostain syystä pääsin siihen Linnea-14-v-moodiin ja olin täysin tarinan lumoissa. :) Itsekin odotan, mitä Meresmaa kirjoittaa seuraavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä osasyynä noihin Eddings-oloihin on myös huumori, jota viljellään ahkerasti tässäkin kirjassa! Luulen myös että jos olisin kirjoittanut tämän arvioini (tai mikä se sitten onkaan) heti lukemisen jälkeen, se olisi ollut positiivisempi. Lukukokemus itsessään kun kyllä oli oikein hyvä, sitten vaan alkoi kaikki muut asiat mietityttää!

      Poista
  3. Ovatkohan aivoni olleet lomalla? :D Olen nimittäin Eddingsini lukenut. Ja usein. Itse asiassa hemmetin usein :D
    Enkä tajunnut yhteyttä enkä saanut Eddings-viboja. Kyllä nyt tunnistan tiettyä yhteneväisyyttä Ardisissa ja Ce'Nedrassa, tulisia rinsessoja molemmat, mutta siinäpä se on.
    Minusta Mifongin perintö on jo tarina-ajatukseltaan ja idealtaan hyyyyyvin erilainen Belgarioneihin ja Malloreaan verrattuna. Lisäksi pidin Eddingsin maailmaa paljon keskiaikaisempana kuin Mifongin maailmaa.
    Noh... Mulla oli ihan omat He-Man -vibani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih... He-Man :) En mäkään kyllä noita maailmoja samantyyppisinä pidä, mut muuten kyllä sellaista tuttuutta tuntui aika paljon. Mut kuten Linnea tossa aiemmin sanoi, ei ole välttämättä paha! Ja itsekin lukemisen aikana olin ihan fiiliksissä...

      Poista