torstai 3. lokakuuta 2013

Tiikerin vaimo

Obreht, Téa: Tiikerin vaimo
WSOY 2012 (Aikamme kertojia -sarja), 362 sivua
Suomennos Irmeli Ruuska
(The Tiger's Wife 2011)

Joskus jo ennen kirjan lukemista tietää, että kirja ei todennäköisesti tule nousemaan omaksi suosikiksi tai ole oman mukavuusalueen kirja. Tiikerin vaimo oli minulle tällainen kirja. Kirja, jonka takakannessa on sana unenomainen - määritelmä, jota kantavia kirjoja olen lähes säännönmukaisesti inhonnut. Kirja, jossa juonikuvauksen mukaan yhdistyy myyttejä ja tarinoita, sekä esiintyy sellaisia hahmoja kuin kuolematon mies (ei hyvä mainospuhe kaltaiselleni realistisen kerronnan ystävälle). Kaikesta tästä huolimatta halusin lukea Tiikerin vaimon. Kenties siksi, että se on saanut Orange-palkinnon vuonna 2011 (palkitut kirjat toki herättävät uteliaisuutta), tai kenties siksi, että kirjan kirjoittaja on suunnilleen minun ikäiseni.

Tiikerin vaimo liikkuu kahdessa tasossa. On nuori Natalia, lääkäriopiskelija, joka työmatkalla pieneen, syrjäiseen kylään saa kuulla isoisänsä kuolleen. Toisaalta on tarina isoisän lapsuudesta ja nuoruudesta, tai oikeammin useita tarinoita hahmoista, joita isoisä on elämässään kohdannut, ja jotka löytävät
yhdyssiteensä Natalian isoisästä. Taustalla kulkevat kovasti entisen Jugoslavian oloisen alueen vaihtuvat sodat ja levottomuudet, jotka sysäävät ihmisiä yhteen ja erilleen, meihin ja heihin.


Natalia ja hänen perheensä ovat kiinnostavia hahmoja, ja kiinnostuin välittömästi Natalian kohtalosta. Ilmeisesti mielikuvituksen tuotetta olevat kirjan vaihtuvat kylät olivat kaikki miljöinä kiehtovia. Ongelmani tämän kirjan kanssa muodostui toisesta tasosta, tarinoista isoisän elämästä. En vain ole sadunomaisen kerronnan ystävä, enkä jaksa kiinnostua myyttisyydestä muuten kuin ulkopuolelta kuvattuna. Toisin sanoen minua kyllä kiinnostivat pätkät, joissa kerrottiin vanhojen kylien asukkaiden taikauskoisuudesta, mutta kun uskomuksista ja mystisistä tapahtumista tuli osa kerrontaa ja tarinan totuutta, kiinnostukseni lopahti. Puolet ajasta toivoinkin, että kirja pääsisi takaisin Nataliaan ja tämän ongelmiin. Toisaalta jokainen, joka on joskus lukenut kirjaa, joka ei välttämättä itseä kaikin puolin miellytä, tietää, että kyse ei välttämättä ole kirjan puutteellisista kirjallisista ansioista, vain ainoastaan omien makumieltymysten ja kirjan tarjoaman maailman kohtaamattomuudesta. Välillä on silti hyvä tuulettaa omaa kirjamakuaan ja liikkua oman mukavuusalueensa ulkopuolella.

Tiikerin vaimosta on kirjoitettu todella monessa blogissa, mm. Nenä kirjassa, Morren maailmaEniten minua kiinnostaa tieKirjakirppuKirjoihin kadonnutkujerruksiaLuettua sekä Oota, mä luen tän eka loppuun, eikä tässä varmasti ole läheskään kaikki... En ole vielä käynyt lukemassa kaikkia tekstejä, kun niitä on niin paljon, mutta nyt ryhdyn lukukierrokselle!

P.S: Arvioiden lukemisen jälkeen totesin, että lähes poikkeuksetta kaikki ovat maininneet tämän olevan kirja, joka vaatii aikaa ja/tai on hidaslukuinen... Minulle tämä taas oli yksi vuoden nopeiten ahmaistuista kirjoista. Ehkä minä vain halusin saada nopeasti jotain uutta luettavaa, etten ehtisi kyllästyä? En osaa sanoa.

tiistai 1. lokakuuta 2013

Hiiriä ja ihmisiä äänikirjana

Steinbeck, John: Hiiriä ja ihmisiä, Tammi 2007. Suomentaja Jouko Linturi. Lukija Esko Salminen. (Of Mice and Men, 1937)

Olen ennen tätä Hiiriä ja ihmisiä lukenut vain yhden Steinbeckin kirjan. Luin Eedenistä itään jotakin kirjaesitelmää varten lukiossa yli kymmenen vuotta sitten. Veikkaan, että Sonja kuustoista veelle ei ihan kaikki Steinbeckin kirjan ulottuvuudet auenneet, mutta muistelen, että joku imu kirjassa oli, vaikka kaikin paikoin en täysin kirjalle syttynytkään. Halun lukea lisää kirjailijalta ensimmäinen Steinbeckini kuitenkin jätti. Tämän halun toteuttamiseen vain meni yli kymmenen vuotta aikaa.

Hiiriä ja ihmisiä sijoittuu jonnekin päin Yhdysvaltoja, aikaan, jolloin oli vielä tiloja, joista kuljeksivat työmiehet saattoivat saada töitä ja punkan. George ja Lennie ovat mainitunlaisia kuljeksijoita. Lennie on vahva ja isokokoinen, lapsen tasolle jäänyt mies. George taas lempeä ja yritteliäs kaveri, jonka yritykset ovat usein ottaneet takapakkia Lennien takia. George on sitoutunut pitämään huolta Lenniestä, joka on täysin riippuvainen Georgesta.

Tarina on traaginen. Vähävaraiset ja vähäonniset haaveilevat paremmasta tulevaisuudesta, mutta yhtä jos toista potkitaan päähän aiheesta ja aiheetta. Enimmäkseen aiheetta. Kerronta tuo mieleen jonkinlaisen aikuisten sadun, vaikka tyyli onkin realistinen. Maailma on kovin miehinen, mikä voi maun mukaan miellyttää tai etäännyttää. Itse en välttämättä täysin omimmalla mukavuusalueellani ollut raavaiden miesten maailmassa, jossa tehdään rankkaa maatyötä, juodaan viskiä, pelataan korttia ja puhutaan huoratalossa käymisestä. Toisaalta tarinasta itsestään voi löytää ikiaikaisia teemoja ihmisarvosta, oikeudenmukaisuudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta.

Kuuntelin kirjaa pätkissä ja pitkillä väleillä. Tarinan maailmaan oli helppo päästä takaisin pitkienkin taukojen jälkeen. Esko Salmisella on miellyttävän pehmeä ja matala ääni. Lukijana hän eläytyy vahvasti ja näyttelee dialogiosuudet. Henkilökohtaisesti minulle riittää vähempikin eläytyminen äänikirjan lukijalta, mutta mielelläni kuuntelin myös Salmista. Eipähän tullut myöskään ongelmia tunnistaa, kuka hahmoista puhui milloinkin, kun jokaisen puhe oli erilaisella äänellä ja tavalla luettua.