Forsytein taru, viimeinen etappi (eli niinku päätös)

Olemme kahlanneet loppuun Galsworthyn Forsytein tarun. Viimeisellä pätkällä kirjan päähenkilöt ovat ehtineet jo korkeaan ikään, Jolyonin vanhimmat lapsetkin jo keski-ikäisiksi. Viimeisen etapin hallitseva juonikuvio on Jonin ja Fleurin tapaaminen ja rakastuminen, sekä lyhyeksi jäävä rakkaus. Lasten tuttavuus tuo esiin tietenkin vuosikausia vanhat kaunat lasten vanhempien väliltä...

Saiko kirja mielestäsi ansaitsemansa päätöksen?

Sonja: Todellakin. Minusta oli hyvä ratkaisu, että Jon ja Fleur eivät päätyneet yhteen. Mietin, mitä Galsworthy tällä halusi sanoa... Ehkä jotain sellaista, että ihmisen tekemillä teoilla ja päätöksillä on kauaskantoiset seuraukset? Tavallaan on hirveän traagista, että lapset joutuivat vanhempiensa tekojen uhreiksi, mutta samalla tarinassa kuitenkin annettiin ymmärtää, että Jonin ja Fleurin liitosta ei välttämättä kuitenkaan olisi tullut onnellinen. En myöskään ole ihan varma, onko minusta niin kamalaa, että serkukset eivät päässeet keskenään  naimisiin. :D (No juu juu, serkukset alenevassa polvessa toki.) Minusta oli  myös hyvin kuvattu Soamesin ja Irenen viimeinen kohtaaminen. Irenellä ei todellakaan ollut enää mitään sanottavaa Soamesille ja Soames myös oli viimein tajunnut, että mikään mitä hän voisi sanoa, ei muuttaisi asioita mihinkään.

Anna: Kyllä todella sai! Irenen ja Soamesin tarina on koko kirjan läpi kulkeva punainen lanka, ja etenkin tässä viimeisessä osassa Galsworthy on mielestäni kuvannut hienolla tavalla kahta erilaista näkökantaa. Sekä Irene että Soames ajattelee, että toinen se, joka on tehnyt syvästi vääryyttä (tosin Irene myöntää myös omien tekojensa vääryyden, Soames ei niinkään). Kuten Sonja totesi, tämä kykenemättömyys yhteisymmärrykseen tuhoaa myös heidän lastensa suhteen. Varmuutta senkään onnistumisesta ei tietenkään ole, mutta vanhempien takia Fleur ja Jon eivät saa edes mahdollisuutta onneen.

Kirjan loppupuolella on kohtaus, jossa Irene ja Soames tapaavat toiseksi viimeistä kertaa. Soames kysyy Ireneltä, uskooko tämä nemesikseen (eikös tämä kirjaimellisesti ole kosto, mutta minä tulkitsin tekstissä enemmänkin sovitukseksi tms.) ja tarkoittaa sitä mahdollisuutta, että heidän lapsena päätyisivät yhteen ja olisivat onnellisia. Kohtalon julma oikku onkin sitten Fleurin ja Montin liitto, joka ainakin lähtökohdiltaan muistuttaa kovasti Irenen ja Soamesin liittoa... Tämä juonikuvio on minusta ihan hirveän hienosti rakennettua, vaikka lähtökohtaisesti aina toivoisinkin kaikille onnellista loppua.

Sonja: Hyvä pointti tuo, että Fleurin ja Montin liitto muistuttaa Irenen ja Soamesin liittoa! Fleur menee naimisiin ajatuksella, että ei ole väliä mitä tapahtuu, jos hän ei kerta saa Jonia. Irenen ratkaisua naida Soames ei mielestäni ikinä selitetty kauhean tarkasti, mutta jotain samantyyppistä "ihan sama" -ajattelua käsittääkseni oli Irenelläkin. Eikä sellainen uhma ole kovin hyvä lähtökohta...

Miten kirja vastasi ennakko-odotuksiin ja lukemisen aikana syntyneisiin odotuksiin?

Anna: Forsytein taru on mielestäni todella hieno ajankuva, ja sitä kirjalta ehkä eniten odotin ennakkoon. Edellisen etapin jälkeen ennustin, että kirja loppuu Timothyn kuolemaan ja Fleur ja Jon päätyvät yhteen. No, Timothysta olin aivan oikeassa, ja Fleur ja Jon tietenkin viettivät aikansa yhdessä. Kirja loppui mielestäni hienosti, osittain kokosi ne langat kuten saattoi arvata, mutta toi kuitenkin ennalta-arvaamattomuutta tarinaan mukaan.

Sonja: Muistelisin joskus alussa sanoneeni, että odotan eeppistä, koukuttavaa tarinaa ja 1800-1900-lukujen vaihteen Lontoon kuvausta. Ennakko-odotukset ainakin täyttyivät. Lukemisen aikana muistin pikku hiljaa enemmän tarinan juonesta tv-sarjan perusteella, mutta onneksi tuli yllätyksiäkin.

Mikä mielestäsi tekee kirjasta klassikon, vai tekeekö mikään?

Sonja: Ihmiskuvaus. Ajankuvaus toki myös. Osa henkilöhahmoista ongelmineen on kuvattu niin tarkkanäköisesti, että klassikkostatus on varmaan ansaittu jo sillä.

Anna: Ihmiskuvaus kyllä minustakin nousee ykköseksi. Etenkin Soames on rakennettu ihan uskomattoman taitavasti: epämiellyttävä, täysin oman ajatusmaailman vastainen henkilö, jota on silti pakko ymmärtää. Ei sellaiseen kuka tahansa pysty! 

Millainen kokemus kimppaluku ylipäätään oli?

Anna: Hieman raskas. Yleensä luen innostuen ja koukuttuen, välillä koko päivän ja välillä vähän taukoa pitäen, ja jotenkin tällainen aikataulutettu lukeminen tuntui sotivan koko lukutapaani vastaan. Vaikka välillä olinkin koukussa kirjaan, välillä jopa inhosin kirjaa  siksi, että tiesin että sitä pitäisi lukea. Näinä kimppaluvun kuutena viikkona myös melkein kaikki muu kaunokirjallisuuden lukeminen jäi kuvioista. Iloinen olen kuitenkin siitä, että kirja tuli luettua - pidin siitä kovasti, mutta en olisi luultavasti aloittanut/päässyt loppuun ilman tätä projektia. Ehkä osallistun joskus tulevaisuudessa vielä johonkin toiseen kimppalukuun, mutta en kovin pian.

Sonja: Harmi kuulla. Minulle itse kimppaluku ei ollut vaikeaa - päinvastoin tiiliskiveen oli mielestäni helpompi tarttua, kun tiesin, että en lue yksin ja että on joku "deadline". Välillä ahdistuin vähän näistä päivityksistä, kun tuntui, että en keksi mitään järkeviä kysymyksiä tai aloituksia keskustelulle, vaikka luettu sinänsä ajatuksia herättikin. Mutta bloggaamisen kannalta minusta tämä oli kuitenkin kiva kokeilu. Jotenkin minulle bloggaus pysyy tuoreempana ja mielekkäämpänä, kun on jotain uusia juttuja, joita kokeilla.

Anna: Ei tämä siis ihan pelkästään kamalaa ollut! Ja osittain aiheutin stressiä ihan itse unohtelemalla kirjaa kotiin viikonloppureissujen ajaksi, jolloin olisin mielelläni lukenut sitä. Luulen että aikataulutetun lukemisen ikävyys johtui myös siitä, että luin koko kevään aikataulutetusti kirjoja tenttiin... 

Mutta bloggaamisen kannalta oli kyllä kiva kokeilla uutta, ja pitää ideoida lisää kokeiluja! 

Kiitos kaikille mukana lukeneille ja lukemista seuranneille! Toivomme vielä kommenttejanne kirjan viimeisestä osasta ja kirjasta kokonaisuudessaan.

Lukumaraton 13.8.-14.8.

Eilen mainitsinkin, että aion tänään ensimmäistä kertaa elämässäni lukumaratoonata. Ensin ajattelin, että lukisin kahdessa kahdentoista tunnin pätkässä, kuten Anna teki kesäkuussa, mutta jostain syystä on hankalaa löytää kahta päivää, jolloin voisi omistaa kaksitoista tuntia lukemiselle. Mennään siis "perinteisemmällä" 24 tunnin syklillä. Aamulla heräsin vielä kovaan kurkkukipuun, joten nyt on oikein hyvä syy sisällä pysymiseen ja rauhallisesti ottamiseen. Toivon vain, että kurkkukipu ei etene pidemmälle nuhaksi saati kuumeeksi.

Aion aloittaa lukemisen ihan pian, kolmelta. Sitä ennen ehdin vielä esitellä kirjoja, joita ajattelin maratonin aikana lukevani.

Ylhäältä alas:

Agatha Christie: The Hollow (Poirot-seikkailu)

Tom Perrotta: Election

Viveca Sten: Sisäpiirissä

Sergei Dovlatov: Meikäläiset

Anu Silfverberg: He eivät olleet eläimiä

David Dosa: Hoivakodin kissa Oscar

Boualem Sansal: Hyvitys

Yksikään kirjoista ei ole päätynyt lukulistalle erityisesti maratonia ajatellen, vaan koska hyllystä löytyi valmiiksi näinkin paljon ohuehkoja kirjoja, ajattelin, että turhaan ei tarvitse tehdä erityistä lukumaraton-visiittiä kirjastoon. Toisaalta olisin mieluusti voinut ottaa lukulistalle muutamia nuortenkirjoja ja sarjakuvia, mikäli romskut alkavat puuduttaa, mutta mennään nyt näillä. Erityisiä tavoitteita minulla ei ole, hyvä jos jaksan suunnilleen vuorokauden ajan lukea (miinus yöunet). Olen käsittääkseni suht hidas lukija, joten olen tyytyväinen, mikäli saan luettua neljä kirjaa.

Eipä siinä, haen vielä kupin teetä kurkkukipuani lievittämään, ja sitten mennään! Päivityksiä tähän tekstiin tulee, kunhan luettua alkaa kertyä.

Kello 18.44

Luin juuri loppuun Hoivakodin kissa Oscarin (254 sivua). Tykkään eläinkirjoista ja tämäkin oli sympaattinen, mutta keskittyi vähintään yhtä paljon muistisairauksiin ja niiden hoitoon kuin kissoihin. En oikein tiedä onko maailmassa mitään traagisempaa kuin dementia, joten kirja ei ollut aivan niin kevyt kuin odotin. Hyvä lukukokemus kuitenkin.

Epäilen, että minulla saattaa olla hiukan lämpöä. Kurkkukipu ei ole asettunut ja päässä pyörii, mutta se saattaa johtua yhtä lailla liki neljätuntisesta yhtämittaisesta lukemisesta kuin kipeydestäkin. Seuraavaksi tarvitsen ruokaa ja pienen tauon. Eli siis kauppaan ja ruoanlaittoon. (Kauppa on tien toisella puolella, joten reissun ei pitäisi viedä kauan.) Seuraavaksi luulen tarttuvani Sergei Dovlatovin Meikäläisiin, mutta pidätän myös oikeuden muuttaa mieltäni.

Kello 20.39

Tauko hivenen venähti, huomasin nimittäin kaupasta palattuani oloni aika heikoksi. Mittasin lämmön ja jonkun verranhan sitä oli. Päätä ja lihaksia myös särkee. Ei nyt ole mennyt aivan putkeen tämä maraton, mutta silti aloitan nyt Anu Silfverbergin He eivät olleet eläimiä. Voi olla, että uni vie tänään mukanaan aikaisin, mutta josko saisin kuitenkin edes tämän toisen kirjan tänään luettua.

Kello 23.27

Olen lueskellut aika hitaasti Anu Silfverbergin novelleja. Novellit ovat upeita ja vaikuttavia, mutta samalla myös surullisia ja jotenkin liikaa särkevälle päälleni. Minulla on enää kahdeksankymmentä sivua ja kolme novellia jäljellä, mutta nyt on pakko luovuttaa ja siirtyä sänkyyn lukemaan. Toivon nukahtavani pian ja että huomenna olisi parempi olo. Lämpö on vaihtunut jokunen tunti sitten kuumeeksi ja nokka ja korvatkin ovat tukossa. En kyllä arvannut, että kurkkukipu muuttuisi täysmittaiseksi taudiksi ihan vain lueskelemalla sohvalla. Kaikesta huolimatta toivotan hyvää yötä.

Kello 12.14

Yhdentoista tunnin yöunet eivät todellakaan kuuluneet maraton-suunnitelmiin. Ongelma on vain siinä, että mielipidettäni asiasta ei varsinaisesti kysytty, kun sammuin puoleyön maissa melkein houreisena. Uni kyllä teki hyvää. Minulla ei ole enää kuumetta, joka jylläsi aika voimakkaana kehossani vielä nukkumaan käydessäni. Heräsin kerran yöllä ottamaan särkylääkettä pakottavan pääni takia.

Herättyäni olen syönyt aamupalaa, ottanut lisää särkylääkettä (päänsärky ei vain ota laantuakseen) ja lukenut loppuun He eivät olleet eläimiä (joka oli vaikuttava ja hieno, ehdottomasti luen Silfverbergiä jossain välissä vielä lisää). Minulla on maratonin suhteen vähän luovuttanut olo. Ulkona sataa vettä, on satanut koko aamun, sikäli voisin jatkaa maratonia vaikka koko loppupäivän. Toisaalta päätäni särkee julmetusti särkylääkkeestä huolimatta, eikä eilisillan luvutkaan oikein sujuneet... Varsinaista maratonaikaa on jäljellä vielä reilu kaksi ja puoli tuntia, joten taidan tarttua vielä johonkin kirjaan. En vain tiedä mihin. Olo on kurja, joten haluaisin lukea jotain kevyttä. Toisaalta minua houkuttaa Boualem Sansalin Hyvitys, josta tiedän jo etukäteen, että se ei todellakaan ole kevyttä. Toisaalta olisi myös Tom Perrottan Election, joka todennäköisesti sisältää ainakin mustaa huumoria. En nyt tiedä. Ehkä käytän jonkun hetken vielä valinnan tekemiseen.

PS. He eivät olleet eläimissä on 254 sivua - täsmälleen sama sivumäärä kuin Hoivakodin kissa Oscarissa. Tämä tekee yhteissivumääräksi 508 sivua. Eli aika vähän. Toisaalta lukemiseen käytetty aika on ollut ehkä seitsemisen tuntia.... Tämä maraton ei tosiaankaan ole sujunut ihan suunnitelmien mukaan.

Kello 14.53

Pian alkuperäinen 24 tuntia on kulunut. Päädyin lopulta lukemaan tuttua ja turvallista Christieta. The Hollow on edennyt sivulle 52. Sitä ennen luin ensimmäiset luvut sekä Perrottan että Sansalin kirjoista. Kumpikin vaikutti hyvältä, mutta en jotenkin osannut päättää.

Vuorokauden aikana olen käyttänyt lukemiseen noin yhdeksän tuntia ja lukenut 560 sivua (en nyt laske mukaan aloitettujen kirjojen sivumääriä, eivät tee kovin merkittäviä määriä kokonaisuudessa). Luin kokonaan vain kaksi kirjaa, David Dosan Hoivakodin kissa Oscarin sekä Anu Silfverbergin He eivät olleet eläimiä novellikokoelman. En voi sanoa olevani mitenkään erityisen tyytyväinen luetun määrään, en sivumäärään enkä tuntimäärään, mutta toisaalta kukapa olisi osannut ennustaa sairastumisen. Oloni oli melkoisen hirveä suurimman osan maratonin ajasta. Päänsärkyni on alkanut hellittää vasta viimeisen parin tunnin aikana. Olo on vieläkin aika uupunut ja tokkurainen viimeisen vuorokauden kuumeilusta. Hoivakodin kissa Oscarin luin aika hyvään tahtiin maratonin aluksi, mutta sen jälkeen olen saanut lukemisesta kunnolla kiinni oikeastaan vasta viimeisen tunnin aikana. Tekisi oikeastaan mieli jatkaa toinen vuorokausi lukemista, kun tämä ensimmäinen yritys maratoniin meni näin penkin alle.

Tavallaan olen siis melko pettynyt, mutta maratonin epäonnistumiselle on kuitenkin ihan inhimillinen syy. Harmittaa vain, että tunnun aina sairastuvan kaikkein epäsuotuisimmalla hetkellä. Taidan kuitenkin jatkaa The Hollow'n parissa edelleen, sillä nyt lukeminen lähti taas ihan hyvin käyntiin. Kuka ties tulen vielä päivittämään tännekin, mutta en jaksa ajatella enää "suorittavani" maratonia. Joka tapauksessa olen vielä liian uupunut tekemään mitään muuta tänään kuin pysyttelemään sisällä. Sääkin on harmaa ja sateinen, joten voin vallan hyvin jatkaa lukemista.

Forsytein tarun viimeinen keskustelu.......viivästyy

Hei kaikki!

Kävi pieni aikataulukömmähdys. Emme huomanneet sopia etukäteen aikatauluistamme tälle päivälle, jonka piti olla päivä viimeiselle keskustelulle Forsytein tarusta. Anna on tänään iltavuorossa ja itse touhusin aamun aivan muita asioita kuin blogiin liittyviä. Niinpä viimeinen, kokoava keskustelu kirjasta ei toteudu valitettavasti tänään. Nämä ovat tällaisia käytännön ongelmia, joihin törmää, kun kirjoittajia on kaksi.

Mikäli Annalle käy, keskustelu voisi tapahtua torstaina (15.8.).

Itse ajattelin huomenna (ja vähän myös ylihuomenna) lukumaratoonata. Ensimmäinen kerta kuin teen niin, ja suoraan sanoen vähän jännittää miten jaksan vuorokauden verran lukemista. Olen oikeastaan aika hidas lukija, enkä yleensä lue tunteja putkeen. Maraton-merkeissä joka tapauksessa huomenna.

Tälle illalle kuitenkin pahoittelut kömmähdyksestä ja kiitoksia kärsivällisyydestä! :)

Anna: Torstai 15.8. sopii oikein hyvin. Mikäli kirja on vielä kesken, siihen mennessä ehtii viimeiset luvutkin lukea! Ja pahoittelut minunkin puolesta, olin lukenut työvuorolistaa väärin!

Ilon ja kivun kääntöpiiri - afrikkalaisia novelleja Saharasta etelään

Ilon ja kivun kääntöpiiri - afrikkalaisia novelleja Saharasta etelään. Toimittanut ja pääosin suomentanut Lauri Otonkoski. WSOY 2004.

Ilon ja kivun kääntöpiiri oli ensimmäinen varta vasten Afrikan tähti -haastetta ajatellen kirjastosta
poimimani kirja. Nyt jälkikäteen ajatellen teos sopi paremmin kuin hyvin jonkinlaiseksi johdatukseksi haasteeseen tai yleisemmin afrikkalaiseen kirjallisuuteen.

Tämä kirja sisältää noin kolmenkymmenen afrikkalaiskirjailijan novelleja, minulle lähes kaikki ennestään tuntemattomia. Vain Wole Soyinka ja Ken Saro-Wiwa olivat entuudestaan tuttuja. Sievässä paketissa siis iso joukko kirjailijoita laajalta alueelta. Teoksen toimittajan, Lauri Otonkosken, esipuhe johdattaa tiiviisti ja yleisesti Saharan eteläpuolisen Afrikan kirjallisuuteen. Enpä esimerkiksi tiennyt, että Nigeria on Saharan eteläpuolisen Afrikan johtava kirjallisuusmaa. Siitäkin huolimatta, että vielä 1990-luvun alussa vain häkellyttävät 25% miespuolisista ja kuusi prosenttia naispuolisista nigerialaisista olivat lukutaitoisia. Voisin kuvitella, että luvut ovat nykypäivänä korkeammat, mutta vain vaivaiset parikymmentä vuotta sitten tilanne on ollut tämä. Aivan järisyttävä ajatus tällaiselle pohjoismaisen koulujärjestelmän kasvatille, joka pitää lukutaitoa lähes itsestäänselvyytenä.

Novelleista suurin osa on melko lyhyitä, alle kymmenen sivun mittaisia. Varsinaisesti mitään yhtä tiettyä teemaa novelleissa ei ole, muuta kuin se, että kirjailijat ovat Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. Jokaisen novellin alussa on lyhyt kirjailijan esittely, mikä mielestäni on toimiva ja hyvä ratkaisu. Kirjailijoiden ikäjakauma on kirjava. Mielestäni oli myös jännittävää lukea novelleja, joista ei aina osannut päätellä kirjailijan nimen perusteella kirjailijan sukupuolta.

Itselleni mieleenpainuvimmiksi jäivät novellit, joissa käsiteltiin joillain tavoin naisen asemaa ja elämää SEP Afrikassa. Tällaisia olivat ainakin Fatmata Contethin Kirje sisarilleni, Gugu Ndlovun Kynänkärki sekä Lília Momplén Celinan tanssiaiset. Vahvana jäi mieleeni myös esimerkiksi jo entuudestaan tuntemani Wole Soyinkan lyhyt mutta vaikuttava Puhelu. Kirjan lopussa on lista tässä kokoelmassa esiintyvien kirjailijoiden suomennetuista teoksista. Vain murto-osalta on ilmestynyt kirjoja suomeksi, mikä on tietenkin sääli. Silti lista on hyvä tulevia lukusuunnitelmia miettiessä.